Auringonnousun ala…. so what?

Heinäkuu edustaa perinteistä suomalaista lomailun kulta-aikaa. Tapahtumia on sadoittain, ja kaikissa olisi kiva käydä vaan kaikkiin ei millään repiä. Ihan kuin olisi valinnan vaikeus valita ne parhaimmat jamit, näyttelyt ja torimarkkinat – kesäteattereista puhumattakaan. Kesäisiä tapahtumia yleensä yhdistää musiikki. Duuri-voittoisella nuotituksella luodaan hyvää tunnelmaa ja iloista mieltä ihmisille vuoden valoisimpana ja lämpimämpänä ajanjaksona.

Täällä Etelä-Savossa kesäteattereissa on ollut mahdollista kuulla mm. Kake Randelinin koputusta maatalon aitan oveen, edes menneen Topi Sorsakosken tulkintoja kiireettömästä Ajomiehestä, Vihreistä Niityistä ja Lapinlahden Lintujen klassista Lipputangon nuppia ja tarinaa Elämänsä naisen kohtaamisesta. Eläväisiä esityksiä kaikki – talven aikana harjoitellut repliikit osuvat ja uppoutuvat yleisöön. Yleisö on haltioissaan – ei pelkästään teattereiden esityksistä vaan tapahtumista, joita maaseudulla kesäaikaan tarjotaan. Maaseutua tarjotaan tarjottimella mitä moninaisimmilla mahdollisuuksilla.

Voisi siis lainata lohjalaisen luomumaanviljelijän Tuomas Mattilan sanontaa, että ”Maanviljely on auringonnousun ala!”. Maanviljely tekee maaseudusta elävän ja monimuotoisen ja mahdollistaa monelle elinkeinon. Emme vaan aina tule hetkessä -eikä ehkä toisessakaan – sitä ajatelleeksi, minkälaisen aarteiden aitan se pitää lopulta sisällään. Maaseudun kehittämistä rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta eli maaseuturahastosta. Sen tavoitteena on kestävä kasvu, elinkeinojen kehittäminen ja elämänlaadun parantaminen maaseudulla. Maaseutuohjelman hyöty kohdentuu viljelijöille, maaseudun yrityksille ja maaseudun asukkaille sekä koko ympäristölle – eli meille kaikille.

Nautitaan siis tästä tarjonnasta näin kesäaikaan ja myös toki muulloinkin. Kaikki eivät voi asua kaupungeissa eivätkä kaikki maalla. Tarvitsemme molempia sopivassa suhteessa, jotta elinvoimaisuus tulevaisuudessakin säilyy kaikkialla ja kaikilla. Maaseutu symbolisoi siis nousevan auringon alaa!

JK. Sain loman alkamisen viime metreillä luomuviljelijältä hyvän loman toivotukset muistutuksena, että hyvää lomaa ei mitata lämpömittarilla vaan mielentilalla korvien välissä. Juuri näin – hyvää ja levollista heinäkuuta kaikille lomalaisille, lomalta palaaville ja lomaa odottaville!

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja