Keskiviikko 22.5

Kello oli soimassa 6:15. Ensimmäisenä menen joka aamu parvekkeelle.  Istun siellä jonkin aikaa ja kuuntelen lintujen konserttia. Satakieli on laulanut koko kevään aamuisin, enkä ole saanut paikallistettua sitä, saatikka päässyt näkemään tätä taituria.  Aamutoimien jälkeen menin aamupalalle alakertaan, jonka jälkeen kamat kasaan ja menoksi. Töissä oli tänään todella kiire.  Sähköpostit ja viestit olivat ensimmäisenä jonossa. […]

Lue lisää

Tiistai 21.5

Tiistai alkoi siitä tällä kertaa, kun saavuin kotiin Mestreen, noin klo 00:15. Nukkua ehdin nelisen tuntia, jonka jälkeen aamutoimet ja alakertaan aamupalalle. Tänä aamuna, olin taas kerran tyytyväinen, että vuokraan sisältyy aamupala. Aamupalan jälkeen kipittelin junalle, joka lähtee kadun toiselta puolelta klo 8:47 kohti Modenaa, josta firman bussilla pääsee tehtaalle.  Työt aloitin tänäänkin, noin 10 […]

Lue lisää

Maanantai 20.5.

Tänään on ollut kirjaimellisesti maanantai päivä. Erinäisistä syistä johtuen jouduin siirtämään eilisen lennon maanantaille.  Yllättäen jatkolento Frankfurtista olikin peruttu ja nyt saan odotella tuntikausia viimeistä lentoa Venetsiaan, johon onneksi sain paikan.  Eli tälläinen hohdokas maanantai päivä tällä kertaa.  Marko

Lue lisää

Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen……

Sosiaalinen media on hyvässä mielessä positiivinen ikkuna, jonka kautta pääsee seuraamaan maailman tapahtumia. Tähän aikaan vuodesta tuon ikkunan kautta seuranta ja näkymä rajoittuu itselläni maatilojen kasvukauden heräämiseen – ei vaan pelkästään Etelä-Savoon vaan myös muualle Suomeen. Kevät etenee eri tahtiin ympäri Suomen, joten toukotyöt eivät kaikilla tiloilla ole vielä täysillä käynnissä. Silti into ja odotus […]

Lue lisää

Uuden Alun äärellä….

Viime viikkoina on kuultu paljon hyviä puheita ja kannanottoja liittyen erilaisten lupausten, lupausten ja lupausten toteutumiseen viimeistään siinä vaiheessa, kun ollaan uudella hallituskaudella. Suomesta tulee kerralla vieläkin parempi paikka, mitä tiesimmekään sen olevan ja siinä samalla parantuu koko maailman tila. Perisuomalaisuuden kuva vaatimattomuudesta ja vähäeleisyydestä katosi kertaheitolla ainakin torstai-iltaista vaalitenttiä seuratessa. Eri puolueiden kärki-ihmisillä oli […]

Lue lisää

Kop Kop Kop

Kevät kiirii kynnykselle – ainakin viime päivien auringonpaiste on saanut lämpöisempiä seinän vieremiä riisuutumaan talvipaidastaan. Kevään merkit ovat ilmassa paitsi sääkartalla myös täällä hallinnossa. Puhelinliikenne vilkastuu siemenasioihin liittyvissä kysymyksissä. Saatavuus tai pikemminkin saavuttamattomuus on tämänkin kevään ilmiö luomusiementen osalta. Parilla viime vuodella on vaikutuksensa tähänkin kevääseen, joten kannattaa olla niiden ensimmäisten joukossa siemenkaupoissa tilauksia tekemässä. […]

Lue lisää

Luomistyötä riittää….

Viime viikkoina suomalaisia on yhdistänyt sää. Ellei jaossa ole olleet pakkaslukemat celsiuksina, niin vertailua on tehty senttimetreissä lumipeitteen osalta. Nyt meillä on kunnon talvi – sitä ei ole kiistäminen. Ja kaikki tuntuvat saavansa siitä osansa tasapuolisesti ympäri Suomen – ja kenties jossain päin talven määritelmä jatkuvine lumisateineen alkaa saavuttamaan kuuluisaa ”alkais jo riittää” – keskustelun […]

Lue lisää

Lumenmakuista tammikuuta ja uutta vuotta…..

Edesmennyttä taiteilija Juice Leskistä laintakseni ”….Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun….”asenteella tämä vuosi polkaistiin jälleen käyntiin. Edessä on vielä 363 täysin käyttämätöntä päivää, ja kaksi niistä on mennyt tyyliin lumitöitä tehdessä. Hienoa, että lunta saadaan tammikuussa eikä kesäkuussa. Ilmastonmuutos ei ole sentään aivan kaikkea sekoittanut vielä. Vähemmän hienoa on se, että talven lumet tahtovat nykyään […]

Lue lisää

Enemmän kuin kolme yötä……

On jälleen se aika vuodesta, kun radiosta, televisiosta ja kaupan stereoista soitetaan jouluisia nuotteja. Kaupat ovat valjastaneet itsensä jouluun jo hyvissä ajoin – aivan kuten meistä jokainen päättää tehdä, ettei Joulu tänäkään vuonna pääsisi yllättämään ajankohdallaan. Mutta niinhän siinä vain vuosi toisensa jälkeen tahtoo käydä ja niin töissä, kotona, harrastuksissa, sosiaalisessa mediassa kuin kaupan kassajonossa […]

Lue lisää

Valon pisaroita……

Marraskuun viimein päivä on käsillä. Pimeää on riittänyt riittämiin asti. Aivan pimeimpinä päivinä päivä ei ole ehtinyt edes avautua, kun laskeutuminen iltaan alkaa jo puolen päivän jälkeen. Hetkittäiset valon vilahdukset ovat olleet vähissä – ja ollaan kuitenkin Etelä-Savossa, ei kaamos Lapissa. Valoa on kuitenkin olemassa. Kirkkain välähdys tuli viime viikolla Maaseudun Tulevaisuuden julkaiseman uutisen kautta. […]

Lue lisää

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja