Lauantai 25.5

Pieni kunnianosoitus, pois nukkuneelle Legendalle!

Lauantai aamuna heräsin, vasta yhdeksän aikoihin.

Aamutoimien jälkeen menimme aamupalalle ja sen jälkeen lähdimme kohti varikkoa.

Ensin oli vuorossa vapaat harjoitukset ja myöhemmin iltapäivällä, itse aika-ajot. 

Aika-ajoissa, meille Ferrarilla, kävi harmittava arviointi virhe. Oletettiin, että Leclercin aika riittäisi toiseen osioon, mutta toisin kävi. 

Aika-ajo on Monacossa erityisen tärkeä.

Sunnuntain kisaan, voisi olla paremmatkin asetelmat, mutta näillä mennään.

Aika-ajojen jälkeen, oli taas vuorossa erinäisiä tapahtumia ja juhlia, joissa piti käydä näyttäytymässä.

Kävimme myös syömässä, jonka jälkeen kävelimme hotellille. 

Iltatoimien jälkeen, kirjoitin vielä blogia ja mietin, kuinka nopeasti aika on kulunut, tälläkin viikolla. 


 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja