Itsenäisyyspäivänä on juhlan aika

Marraskuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Tuon päivän ja sitä seuranneiden raskaiden sotavuosien tapahtumista on kertomassa vuosi vuosilta yhä pienenevä aikalaisjoukko.  Mikkeliin on perusteilla Sodan ja rauhan keskus Muisti, joka avaa ovensa keväällä 2021. Muistiin taltioidaan sotavuosien tapahtumia ja sota-ajan syöväreissä eläneiden ihmisten elämää. Sodan ja rauhan keskus Muisti auttaa sotien ja […]

Lue lisää

Jari Leppä: Hyvät suhteet tärkeitä Suomelle

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vieraili puhujana Mikkelin Klubilla marraskuun lopussa. Kiireinen ministeri kertoi puheessaan käyneensä viikkoa aiemmin Venäjällä, missä keskustelujen aiheena oli ollut muun muassa metsäosaaminen ja kauppapolitiikka. – Venäläisten kanssa pitää tehdä kauppaa ja kehittää suhteita. EU:n lisäksi Suomella on oltava omia suhteita, hän totesi. Talvisodan alkamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. […]

Lue lisää

Ruokaketjun vastuullisuus esillä ruokasektorin tulevaisuustärskyissä

Ruokasektorin tulevaisuustärskyt -seminaari järjestettiin marraskuun puolivälissä Saimaa Stadiumissa Mikkelissä. Seminaari oli osa KURVI – kumppanuudella ruokasektorille vuorovaikutusta ja innovatiivisuutta -hankkeen tapahtumia. Hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Osatoteuttajina ovat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Luonnonvarakeskus. Seminaaripäivän teemana oli ruokasektorin vastuullisuus. Kuluttajat ovat yhä suuremmassa määrin kiinnostuneita raaka-aineiden ja tuotteiden alkuperästä, vaikutuksista hyvinvointiin sekä tuotannon ilmastovaikutuksista. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, emerita […]

Lue lisää

Ruokahukka haltuun kokkausideoilla ja koulutuksella

Kangasniemen maaseutuseura pokkasi Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisen tunnustuspalkinnon tekemästään ruokahävikkityöstä. Maa- ja kotitalousnaisten hallitus perusteli tunnustuspalkintoa muun muassa siten, että Kangasniemen maaseutuseura on saanut laajasti eri toimijoita mukaan ruokahävikkityöhön. – Kangasniemen maaseutuseura on tehnyt ansiokasta yhteistyötä paikallisten koulujen, kunnallisen ruokahuollon, terveystarkastajan, paikallisten yritysten ja muiden tahojen kanssa ruokahävikinvähentämiseksi, Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt kiitteli. – […]

Lue lisää

Marjoista tuotekehityksellä uusia tuotteita ja tehoaineita teollisuuteen

Marjat ovat vitamiini- ja kuitupitoisina erinomaisen terveysvaikutteisia. Marjoja jatkojalostetaan muun muassa kuivattamalla, jauheeksi, hilloiksi ja mehuiksi. Marjoilla maustetaan myslejä, liköörejä, viinejä, suklaata, hunajaa ja terveyspatukoita. Niitä hyödynnetään esimerkiksi kosmetiikassa ja terveystuotteissa. VTT:llä innostuttiin metsämarjojen siementen hyötykäytöstä Dosentti Riitta Puupponen-Pimiä VTT:ltä tekee tutkimustyötä, jossa selvitetään, millaisia uusia mahdollisuuksia marjojen prosessointi avaa. – Tiedemaailmalta odotetaan ongelman määrittämistä […]

Lue lisää

Paltasen esteetön suopolku palkittiin Vuoden 2019 hankkeena Veej’jakajassa

Veej’jakajan Vuoden 2019 hankkeena palkittiin Paltasen esteetön suopolku. Suopolun ideoi ja toteutti pieksämäkeläinen Tuomo Ylönen. – Lähipiirissäni ja tutuissani on liikuntarajoitteisia, joten siitä lähti idea esteettömän luontopolun rakentamisesta, kertoi Ylönen. Hän pyörittää kesäkahviota Paltasella suopolun maisemissa. Kahvittelun lisäksi asiakkaat voivat käydä kokeilemassa viereisellä lohilammella, miten kala nappaa. Lohilampi on Ylösen liiketoimintaa ympärivuoden. – Siellä on […]

Lue lisää

Marjaymmärrystä tutkittiin maailmalla

Metsämarjat maailmalle -seminaarissa marraskuun puolivälissä Mikkelissä oli esillä Business Finlandin alla toimivan Food from Finland -ohjelman eri maissa toteuttama uunituore haastattelututkimus marjojen tunnettuudesta, marjatuotteiden käytöstä, alkuperästä, ruokaturvallisuudesta ja hinnoittelusta. Tavoitteena oli löytää markkinakohtaisia tapoja marjojen tuotekehitystyön tukemiseen. Marja-alan haasteena on raaka-aineesta johtuva tuotteiden samankaltaisuus. Marjatuotannon laajentaminen uusiin tuoteideoihin todettiin enemmän kuin tervetulleeksi. Tutkimuksen toteuttivat Nordic […]

Lue lisää

Biotalouskampuksen keksinnöt tähtäävät tulevaisuuteen

Mustasotilaskärpästen toukka-armeija herkuttelee eloperäisellä biomassalla. Aurinkokennojen ja poltettavien materiaalien tehoa lämmöntuotannossa testaillaan. Siinä muutama esimerkki Tarvaalan Biotalousinstituutin arjesta. Rajupusu Leader ry järjesti osana Biotalous tutuksi -hanketta opintomatkan Saarijärvelle Tarvaalan Biotalouskampukselle marraskuun alussa. Kampuksella opiskelevat sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston että Jyväskylän ammattikorkeakoulun oppilaat. Biotalouskampuksella on osaamista bioenergiasta, ruokatuotannosta, ravinteiden kierrätyksestä, puhtaista vesistä ja uusista biotalouden tuotteista. […]

Lue lisää

Biotalous tutuksi yritysvierailuin, opintomatkoin ja luennoin

Toukokuussa Juvalla startanneen Biotalous tutuksi -tiedonvälityshankkeen tavoitteena on esitellä biotalouden monia mahdollisuuksia sekä innostaa eteläsavolaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja alueen asukkaita ideoimaan ja tunnistamaan alueen mahdollisuuksia. Hankkeen toteuttajana on Rajupusu Leader ry. Hanke toteutetaan Juvan, Joroisten, Sulkavan ja Rantasalmen kuntien alueella. Kohderyhmänä ovat alueen maatilat, yrittäjät, yhdistykset, biotalouden neuvojapiireissä toimivat tahot sekä muut bioenergiasta kiinnostuneet. Hankkeen […]

Lue lisää

Mikkelin kyläverkot -hankkeelle Vuoden yhteisrakentamisteko -kilpailun voitto

ELY-keskuksen tiedote 1.11.2019 Vuoden yhteisrakentamishanke -kilpailun kuntasarjan voittajaksi valittiin MPY Palveluiden Mikkelin kaupungin kilpailuttama hanke, jossa vanhat kuntakeskukset saatiin yhteistyöllä valokuidun piiriin. Yhteistyöllä saatettiin valokuidun piiriin Anttolan, Haukivuoren, Ristiinan, Suomenniemen ja Otavan taajamat. Maaseuturahastosta rahoitetussa Mikkelin kyläverkot -hankkeessa saatiin valokuituyhteydet 669 asuntoon. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin yhteistyössä alan toimijoiden kanssa järjestämässä Vuoden yhteisrakentamisteko -kilpailussa etsittiin […]

Lue lisää

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja