Avainsana: Etelä-Savo
Uuden Leader-ryhmän nimeksi SavonLuotsi Leader ry
Rajupusu Leader ry ja Piällysmies ry ovat yhdistymässä vuoden 2023 alussa, minkä johdosta uudelle maaseudun kehittämisryhmälle etsittiin nimikilpailulla uutta, nasevaa nimeä. Nimikilpailuun saatiin yli 70 persoonallista ja laadukasta ehdotusta. Voittajaksi äänestettiin Ritva Partasen ehdotus SavonLuotsi Leader ry. Palkinnoksi voittaja sai 200 euron arvoiseen lahjakortin yhteen valinnaiseen Leader-tuettuun kohteeseen alueella. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvottiin yllätyspalkintoja. […]
Leader-hankkeissa talkoiltu 55 miljoonan euron edestä
Etelä-Savossa tehtyjä talkootunteja yli 170 000, joka vastaa 3,6 milj. euroa Suomessa tehdään merkittävä määrä vapaaehtoistyötä vuosittain. Erityisesti maaseudulla talkootyön osuus on isossa roolissa paikalliskehittämisessä. Leader-ryhmien maaseutuohjelmasta rahoittamissa hankkeissa on vuosina 2014–2021 tehty talkoita yhteensä reilut 2,6 miljoona tuntia. Työn rahallinen arvo on yli 55 miljoonaa euroa. Henkilötyön lisäksi mukana on konetyötä, joka nostaa rahallista […]
Tervetuloa Farmari 2022 -maatalousnäyttelyyn osastolle F109
Etelä-Savon Leaderit ja Järvi-Suomen kylät ovat yhteisosastolla F109 Näyttely on avoinna to 30.6. klo 10-18 pe 1.7. klo 10-18 la 2.7. klo 10-17 Leader on toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta oman alueen parhaaksi. Järvi-Suomen kylät ry on Etelä-Savon kylien edunvalvoja ja kehittäjä.
Maaseudulle kaivataan toimivaa nettiä (Etelä-Savo)
Etelä-Savossa on Suomen maakunnista vähiten vakituisia asukkaita laajakaistan piirissä. Maaseudulla heikot yhteydet ovat ongelma ja yhteyksiä tarvitaan esimerkiksi maitotiloilla, yrityksissä ja monipaikkaiseen työskentelyyn. Etelä-Savon ELY-keskus on mukana rahoittamassa maaseutujen laajakaistoja. Etelä-Savon ELY-keskuksen maaseutupalvelut-yksikön päällikkö Ilpo Lehtisen mukaan hyvin toimiva nettiliittymä on ehdoton edellytys maaseudulla työskentelylle. – Maidontuotanto on maatalojen tulovirtojen kannalta merkittävin maatalouden tuotantosuunta ja nykyaikaiset maitotilat […]
Kulttuuriperintöaiheisen teemahankkeen suunnittelu etenee, osallistu hautomoon!
Osallistu järvi- ja metsäkulttuurin hautomoon! Tule ideoimaan paikallisten toimijoiden kanssa, kuinka kehitetään yhdessä aineettomaan kulttuuriperintöön liittyviä tapahtumia! Järvien ja metsien keskellä elävinä me eteläsavolaiset ilmennämme arjessamme ja juhlassamme järvi- ja metsäkulttuuria – erilaisia vesistöjen ja metsien keskellä ja äärellä elämiseen liittyviä tapoja, käytäntöjä, perinteitä ja tapahtumia. Vuoden 2022 alkuun on suunnitteilla eteläsavolaisille toimijoille suunnattu aineettoman kulttuuriperinnön Leader-teemahankkeiden haku. Aineeton kulttuuriperintö Etelä-Savossa […]
Yrityksille kilpailuetua elinkaariarvioinnista ja ympäristöteoista
Biotalous tutuksi -hankkeen syksyn ensimmäinen tapahtuma käynnistyi Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jaakko Karvosen luennolla. Luennon aiheena oli yritysten ympäristövaikutusten arviointi kestävän kehityksen kannalta. Elinkaariarviointi eli LCA (Life Cycle Assessment) on ISO-standardisoitu menetelmä tuotteen tai palvelun ympäristövaikutusten selvittämiseksi kehdosta hautaan. Laskennassa otetaan huomioon raaka-aineiden hankinta luonnosta, niiden prosessointi ja valmistus tuotteiksi, kuljetus, jakelu, uudelleenkäyttö, huolto, kierrätys ja […]
Ruoka-alan yritykset uudelle vuosikymmennelle – info rahoitus- ja tukipalveluista, Mikkelin tilaisuus
Miten Etelä-Savo voisi erottua muista edukseen ruoka-alalla sekä ruokaa ja matkailua yhdistämällä? Maaseudun yritysrahoitus on myös alan yritysten ulottuvilla. Tule kuulemaan mitä yrityksille on tarjolla rahoitus- ja tukipalveluissa! Tilaisuudessa esittäytyy myös Ekoneum ry ja sen rooli Etelä-Savon ruoka-alan kehittämisessä 2020-luvulla. Ruoka-alan yritykset uudelle vuosikymmenelle – info rahoitus- ja tukipalveluista -tilaisuus järjestetään to 5.3.2020 klo 17.45–20 […]
Mohairia ja koirankarvalankaa
”Maaseutukuriiri työstää parhaillaan lehtijuttuja Etelä-Savon kaikkiin koteihin jaettavaan lehteen. Juttukeikat vievät kesällä usein yllättäviin kokemuksiin. Meillä on Etelä-Savossa harvinaisia asioita, kuten tryffeliä, angoravuohia ja erikoisia yrityksiä. Eilen matkustin yhdellä katoavalla kulkuvälineellä, eli lossilla, Saimaan Niinisaareen. Ollessani juttukeikalla sepän pajan kädentaitoja ja luontoelämyksiä tarjoavassa perheyrityksessä, Hanhiniityssä, sain yrittäjä Sanna Korhoselta vihjeen käydä katsomassa myös pientä […]
5G ei yksin tuo digiloikkaa maaseudulle
Teksti ja kuvat: Tiina Judén 5G ei ole digiloikan onnen avain maaseudulla. Datan liikkuminen ongelmitta mobiiliverkoissa voidaan turvata vain siirtämällä suurin osa datasta kiinteään valokuituverkkoon. Näin on jo tehty muissa Pohjoismaissa. Useassa maassa valokuitu katsotaan kriittiseksi infraksi ja mobiiliverkot täydentäviksi. Suomi on tällä hetkellä jumbosijalla laajakaistakattavuudessa Euroopan maaseutualueilla. Etelä-Savossa vain 15 prosenttia talouksista on […]
Pitching avannosta
KOLUMNI Avantouinti on ihanaa, mutta miltä kuulostaisi, jos jäiden seasta pitäisi vielä pitää puhe ja myydä oma yritysideansa? Niinpä. Tämä on kuitenkin missio Oulussa maaliskuussa järjestettävässä ”Polar Bear Pitching” – tapahtumassa. Kyseessä on oululainen liikeideakilpailu, jossa ”pitchataan”. Torin edustalla puheet pidetään suoraan merestä. Samalla pyritään lyhyellä puheella vakuuttamaan sijoittajat, yleisö ja tuomarit oman yritysidean […]