Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Liikeideakilpailu 2022 – FINAALI

24.11.2022

Liikeideakilpailu 2022 on eteläsavolaisille henkilöille tai maakunnassa toimiville tahoille suunnattu avoin kilpailu, jolla tuetaan uutta yritystoimintaa. Kolme parasta aihiota pääsee esille marraskuussa järjestettävässä tapahtumassa.

  • Liikeideakilpailu on avoin kaikille uutta liiketoimintaa suunnitteleville henkilöille ja tiimeille. Kilpailuun voi osallistua yksityishenkilönä tai enintään viiden hengen tiiminä.
  • Liikeidea voi olla uusi palvelu, tuote tai liiketoimintakonsepti, joka tähtää kannattavaan liiketoimintaan. 
  • Ainoa kriteeri kisaan lähtemiselle on kytkentä Etelä-Savoon. Liikeidean esittäjän tulee asua tai opiskella Etelä-Savossa, tai yrityksen tai yhteisön tulee toimia maakunnan alueella.
  • Ideaehdotuksen voi tehdä joko suomeksi tai englanniksi, joten myös kansainväliset osallistujat ovat tervetulleita mukaan kisaan.

Tutustu kilpailun sääntöihin ja täytä kilpailulomake 9.10. mennessä. Kolme parasta liikeideaa pääsee esittelemään ideansa kilpailun finaalitapahtumassa, joka järjestetään 24.11.2022.

Liikeideoita arvioi joukko yrittäjyyden ja liike-elämän ammattilaisia. Arviointikriteereinä ovat liikeidean toteutettavuus, innovatiivisuus sekä liikeidean kasvu- ja kansainvälistymismahdollisuudet.

Sparrausta ja valmennusta liikeideaan!

Liikeideakilpailuun osallistuvien ei tarvitse lähteä kisaan kylmiltään. Osallistujat saavat maksutonta sparrausta idean jatkokehittämiseen, kaupallistamiseen tai esittelemiseen.

Kevään ja syksyn aikana on lisäksi tarjolla useita uusille yrittäjille suunnattuja valmennuksia, joihin voi lähteä mukaan kartuttamaan omaa osaamistaan ja jalostamaan liikeideaa.  

Lisätiedot:

Tiedot

Päivämäärä:
24.11.2022
Kotisivu:
https://www.xamk.fi/tapahtumat/liikeideakilpailu-2022/

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja