Arktiset marjat ja gluteeniton ruokavalio ruokatrendien aallonharjalla

Vasemmalla Raija Korjansalo ja Timo Suhonen SuhosFarmi Oystä kuuntelevat Jukka-Pekka Inkisen ja Eeva-Liisa Liljan vinkkejä kansainvälisistä tuotteista ja pakkauksista.SuhosFarmin gluteenittomasta  täysjyväkaurahiutaleesta on jo lähtenyt näyte-eriä maailmalle.

Kuva ja teksti: Tiina Judén

Mikkelin puistoyhdistyksen ylläpitämässä Greenerissä keskusteltiin tiistaina ruokatrendeistä ja suomalaiselintarvikkeiden vientinäkymistä maailmalla. Tilaisuus järjestettiin Etelä-Savon ruokaviesti -hankkeen puolesta.

Ravintolatoimenjohtaja ja puutarhuri Maija Oksa vastaa Greenerin liiketoiminnasta. Hän työllistää Greenerissä 8 henkilöä. Mitä uutta maailmalla -markkinainfon ruokavaihtoehtoina oli muun muassa paikallista mallaspossua perunarieskan päällä sekä herkullisia terveysjuomia -smootheja.

Megatrendit suosivat suomalaisia marjoja

Kärkiteemoiksi päivän aiheista nousivat ruoka-alan megatrendit. Finnish Food Innovation -ohjelman, Fennopromo Oy:n projektikoordinaattori Eeva-Liisa Lilja ja projektinjohtaja Jukka Pekka Inkinen opastavat työkseen yrityksiä kehittämään uusia menestystuotteita sekä maailmalle, että kotimaan kauppaan.

Tiistaina he kertoivat myös elintarvikealan megatrendeistä, jotka ovat tällä hetkellä maailmassa liikalihavuus, lisääntyvä eettisyys ja väestön ikääntyminen. Lisäksi moni hakee tietonsa hakukoneista ja sosiaalisesta mediasta. Ihmisiä vaivaa myös huoli ruuan turvallisuudesta ja markkinoiden polarisoitumisesta.

-Sporttijuomaa voidaankin markkinoida vanhainkoteihin ja johan alkaa silmä välkkymään eri tavalla, sanoo Jukka-Pekka Inkinen.

Trendit ovat siis puolellamme ja samaan aikaan valtiokin panostaa vientiin. Manner-Suomen maaseuturahasto tukee tuotekehitystä muun muassa Finpro-ohjelman kautta.

Ihminen on oman onnensa seppä

Ihmisten itsediagnostiikka on tulossa vahvasti. Jo nyt yli puolet suomalaisista räätälöi itse omanlaisensa ruokavalion. Omasta terveydestä huolehtimisen vuoksi elintarvikkeiden tuoteselosteet koetaan yhä tärkeämmiksi.

-Ihmiset voivat olla valmiita maksamaan siitä, että kukonpojat saavat elää normaalielämän kanalassa, sanoo Inkinen.

Katuruoka ja maailman ruuat nostavat päätään, samoin kuin itsetestaus. Kokeillaan itse, miten syömällä voi hyvin. Myös autenttiset prosessit kiinnostavat. Myyvä hunajapakkaus voi olla sellainen, missä on kenno mukana. Viinietikkapullo, jonka sisälle on jätetty yrtti, näyttää myös houkuttelevan hyvältä.

Trendinä ”Encapsulating moments”

Lisäksi vallalla on trendi, jonka mukaan ruoka tehdään johonkin tiettyyn hetkeen. Inkinen näytti tästä esimerkkinä Pasta Amoren, jonka tuotepakkauksessa pasta on sydämenmuotoista ja hinta kuusinkertainen normaalipastaan nähden.

On havaittu, että lapset pääsevät vaikuttamaan entistä enemmän ruokavalintoihin. Yhtä lailla ihmiset janoavat uniikkeja ruokakokemuksia ja makukombinaatioita.

Maailmalta löytyy muun muassa Valkoisella teellä maustettua suklaata, Kurkuma-lattea tai lapsille kehiteltyä uudenlaista välipalaa, joka on juuston ja jugurtin välimuoto. Erityisesti pienet lapset ovat ennakkoluulottomia kohderyhmänä.

Siemenet ja terveysvaikutteiset superfoodit ja pellavansiemenpatukat sekä vaikkapa kikherneestä tehdyt snacksit, joiden jalostaja laittaa tuotosta pienen osan kestävän kehityksen tukemiseen Afrikassa, ovat myös nousevia trendejä.

Eeva-Liisa Liljan mukaan tämän päivän menestystuote on todella asiakkaan haluama ja se rakentaa lifestyleä. Se on myös saatavilla siellä, missä ihmiset liikkuvat.

Kuva:SuhosFarmi Oy

Kaura sisältää paljon beetaglukaania, joka auttaa alentamaan veren kolestroliarvoja.

Vientiin vain laatutuotteilla

Todella tärkeitä ominaisuuksia ovat luonnollisesti säilyvyys, maku, laatu ja sisältö. Liljan mukaan vain high-endiä eli laatutuotteita kannattaa viedä. Jos haluaa katetta ja menestystä, pulkkituotteet kannattaa unohtaa.

Puutarharavintolan tilaisuudessa yrittäjät saivat myös ideoita tuotekehitykseen Foodwestin Eeva-Liisa Häkliltä.

Yrittäjäpariskunta Timo Suhonen ja Raija Korjansalo SuhosFarmi Oy:stä tulivat tapahtumaan hakemaan mahdollisia ideoita gluteenittoman kaurahiutaleen kauppaan.

-Tuotteesta on jo lähtenyt näyte-eriä maailmalle. Kesko ja S-ryhmä myyvät tuotetta kotimaassa, sanoo Raija Korjansalo.

SuhosFarmin gluteeniton täysjyväkaurahiutale on pakattu maalaisromanttiseen pakkaukseen. Timo Suhonen viljelee itse kauran Maavedellä, Varkauden ja Pieksämäen välillä.

-Oltiin mukana vientihankkeessa Elintarvikkeet ja logistiikka vuonna 2015 ja siitä vähän innostuttiin. Saksalaiset kyselevät jo kovasti tuotteen perään, sanoo Suhonen.

Miksipä ei kyselisi, sillä gluteeniton ruokavalio koskettaa jo viittä prosenttia kuluttajista ja sen osuuden on ennustettu kasvavan jopa kuudella prosentilla seuraavan vuoden aikana. Myös arktiset marjat ja mehut sekä tiivisteet ovat herättäneet kiinnostusta kansainvälisillä ruokamessuilla.

Kuva: SuhosFarmi Oy

Paikalliset gluteenittomat täysjyväkaurahiutaleet tulevat Maavedeltä. Vientimahdollisuuksia on haisteltu lähettämällä koe-eriä maailmalle. Erityisesti saksalaiset maahantuojat ovat innostuneita tuotteesta.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja