Valkoinen pakettiauto hallissa. Auton sivuovi on auki ja sen edessä on pöytä, jonka päällä on drone, tietokoneita, kypärä ja esitteitä.

Reserviläisten toteuttama drone-hanke edistää kokonaisturvallisuutta Etelä-Savossa

Teksti: Anne Kaljunen
Kuvat: Jussi Saarinen ja Anne Kaljunen

Reserviläiset käynnistivät Etelä-Savossa ainutlaatuisen hankkeen, jossa hankittiin drone, kouluttauduttiin ja järjestäydyttiin viranomaisten ja vapaaehtoisen pelastustoiminnan tueksi. Dronea voidaan hyödyntää arjen turvallisuuden lisäämisessä, häiriötilanteissa ja maanpuolustuksellisissa tehtävissä.

Keväällä 2021 Suur-Savon Reserviupseeripiiri käynnisti hankkeen, jonka tavoitteena oli kehittää piirin varautumistoimintaa ja innostaa nuoria vapaaehtoisen pelastuspalvelutoiminnan pariin sekä reserviläistoimintaan.

Hanketta lähdettiin rakentamaan Leader-rahoituksen ympärille. Piällysmies ry, RaJuPuSu ry ja Veej’jakaja ry myönsivät hankkeelle Leader-tukea yhteensä 57 000 euroa. Mukaan lähti myös useita muita rahoittajia ja hankkeen kokonaisrahoitus nousi lopulta 214 500 euroon.

Toteuttajiksi hankkeeseen tulivat mukaan Kaakkois-Suomen Viestikilta ja Suur-Savon Reserviläispiiri. Asiantuntijoita ja osaamista hankkeella on valtakunnallisesti.

– Lähdettiin rohkeasti isosti liikkeelle. Halusimme tehdä jotain, mitä muut eivät ole vielä tehneet. Alusta asti lähdettiin ajatuksesta, että hankitaan sellaista kalustoa, että se on laadukasta ja tehokasta, kertaa idean isä ja hankkeen projektipäällikkö Jussi Saarinen.

Reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen käyttöön hankittiin SkyDrone7, joka on varustettu lämpökameralla. Lämpökamera auttaa havaitsemaan ihmisiä erityisesti pimeällä. Lisäksi hankittiin pakettiauto, joka varusteltiin liikkuvan toiminnan komentokeskukseksi.

Pöydän päällä on harmaa drone ja sen ohjauslaitteet. Pöydällä on myös rintamerkkejä, joissa lukee Saimaa Drone Support. Pöydän päällä on vihreä, maastokuvioinen liina.
SkyDrone 7 on varusteltu lämpökameralla.

Dronehälytysryhmä on valmiudessa 24/7

Dronea voidaan hyödyntää Etelä-Savon alueella monipuolisesti viranomaisten toiminnan tukemisessa, erilaisissa yhteiskunnan häiriötilanteissa ja maanpuolustuksellisissa tehtävissä.

– Tyypillisimpiä tilanteita ovat kadonneiden ihmisten ja eläinten etsinnät. Esimerkiksi ison navettapalon jälkeen eläimiä joudutaan etsimään maastosta. Sähköyhtiötä olemme luvanneet tukea, jos tulee esimerkiksi myrskyn tai tykkylumen aiheuttama laaja sähkönjakeluhäiriö, kertoo Saarinen.

Dronen käyttöön on koulutettu viisi pääkäyttäjää, jotka edelleen kouluttavat uusia henkilöitä. Ryhmä on käynyt maakuntakomppanian reserviläisten kanssa Vapepan etsintä- ja viestikoulutuksen. Jatkossa harjoitellaan sähköyhtiön tukemista häiriötilanteissa.

Suomen Lentopelastusseura perusti reserviläisistä UAS 403 Mikkeli -dronehälytysryhmän. Hälytysryhmä asetettiin valmiuteen maaliskuussa 2024. Ryhmän tukikohta on Mikkelin lentoasemalla.

– Hälytysryhmän perustaminen ja se, että pystytään sitä kautta auttamaan viranomaisia, on ollut todella tärkeä askel, kertoo Saarinen.

Lentopelastusseura koordinoi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa silloin, kun se tapahtuu ilmasta käsin. Hälytysjärjestelmä lähettää ryhmäläisille viestin, jossa kysytään valmiutta lähteä tehtävälle. Lentopelastusseuran valmiuspäällikkö valitsee, ketkä myöntävästi vastanneista lähetetään tehtävälle.

– Sen jälkeen pakataan tavarat autoon ja lähdetään siirtymään kohteelle. Saadaan paikka, missä ilmoittaudutaan Vapepan ja poliisin kenttäjohdolle. Sitten ryhdytään suunnittelemaan tehtävää.

Valkoinen pakettiauto hallissa. Auton sivuovi on auki ja sen edessä on pöytä, jonka päällä on drone, tietokoneita, kypärä ja esitteitä.
Droneryhmän komentokeskus on rakennettu pakettiautoon.

Hankkeessa on tehty yhteistyötä laajasti eri kumppanien kanssa. Yhteistyöverkostoon kuuluvat muun muassa Maanpuolustuskoulutus MPK, ProAgria Etelä-Savo, Puolustusvoimat ja Suur-Savon Sähkö Oy.

Maanpuolustusjärjestöjen drone-hanke pokkasi viime vuonna Suomen Reserviupseeriliiton myöntämän Vuoden maanpuolustusteko tunnustuksen.

Jatkohankekin on jo suunnitelmissa.

Tahtotilana on hankkia maanpuolustusjärjestöjen käyttöön kevyt lennokki, jolla päästään pidempään lentoaikaan ja kymmenien kilometrien etäisyyteen. Esimerkiksi etsintehtävät Saimaalla on nopeampi tehdä ilmasta käsin kuin veneellä.

Mies istuu pöydän äärellä pakettiauton sisällä. Pöydällä on tietokone ja seinällä iso näyttö, jossa on dronen kuva.
Projektipäällikkö Jussi Saarinen on tyytyväinen hankeen tuloksiin. Jatkohanke on jo suunnitelmissa.

Teksti on julkaistu aiemmin Maaseutu.fi-sivustolla: Kokonaisturvallisuutta drone-hankkeella Etelä-Savoon (maaseutu.fi)

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja