Erkki syntyi Leader-rahalla

Vuoden Liikuttaja -palkintoa luovuttamassa: vas. Harri Korhonen, hallintopäällikkö, Eero Sistonen, kunnanhallituksen puheenjohtaja, ja vastaanottamassa: Sampo Luukkainen, Etelärantasalmen kylät ry:n sihteeri sekä Lotta Juutilainen, Etelärantasalmen kylät ry:n puheenjohtaja. Kuva: Mikko Rahikainen/EsLi.

Tesksti:Tiina Judén

Etelä-Rantasalmen kylät ry pokkasi Rantasalmen Vuoden liikuttaja -palkinnon Etelä-Savon Liikunta ry:n Urheilugaalassa viime perjantaina.

Vuoden liikuttaja 2017 -maininta irtosi kyläyhdistyksen idealla tuoda liikunta lähelle ja ihmisten luo.

Sportti-Erkki on siis Leader-rahoitteinen hyvin erikoisvarusteltu peräkärry, joka avaa käyttöä kylien pihapiireille ja kentille. Kyläyhdistys on saanut sen rakentamiseen EU-rahoitteista hanketukea Rajupusu Leader ry:ltä 7500 euroa. Kokonaisbudjetti oli 10 000 euroa.

 

Vireyttä kylälle pienillä teoilla

-Olimme iloisesti yllättyneitä kunniamaininnasta. Liikkuminen sekä nuorten ja lasten asiat ovat keskeisenä teemana kyläyhdistyksessämme. Haluamme jatkossakin tukea liikunnan iloa, sanoo Sampo Luukkainen, joka toimii kyläyhdistyksen sihteerinä ja aktiivina.

Kylätoiminnassa asioiden ei siis tarvitse olla maailmaa syleileviä. Pienet teot, ohjaaminen ja aktiivisuus lisäävät koko kylän aktiivisuutta ja yhdessä tekemistä.

Erkkiä voi vetää perässä ihan tavallisella henkilöautolla, jossa on peräkoukku. Sen käyttöön ei ole asetettu myöskään maantieteellisiä rajoja.

Sporttinen vaunu on syönyt muun muassa pop-up -rakenteisen Fresbeegolf-radan, sillä vaunussa on kuusi Fresbeegolf-korisettiä. Pesäpallovälineitä löytyy myös kaikenkokoisille pelaajille. Lisäksi Sportti-Erkissä on erilaisia palloja, kuten jalkapalloja, koripalloja ja pehmopalloja pallopeleihin.

Varustus takaa vauhtia puuhiin, leikkeihin ja kisailuihin, sillä kartiot, hernepussit, hyppynarut, merkkinauhat ja ajanottokellot sekä muut huoltovarusteet mahdollistavat monenlaisten tapahtumien järjestämisen.

Liikuntavarusteet ovat hienossa järjestyksessä Sportti-Erkin sisällä. Kuva: Sampo Luukkainen.

Erkki perään ja firman illanviettoihin

Luukkainen suosittelee kärriä myös firmojen illanviettoihin ja tyky-toimintaan.

-Sähköt rakensimme Sportti-Erkkiin talkoilla. Kuulutuslaitteisto langattomine mikkeineen ja vahvistimineen sopii hyvin kentänlaitakuulutuksiin, Luukkainen iloitsee.

Luukkaisen mukaan talkoilla on tehty myös jumppakeppejä, esteitä ja mölkky-pelejä. Mukana on ollut viisi aktiivia, mutta noin 10-15 kyläläisen joukko on osallistunut projektin eri vaiheisiin.

Syksyn aikana kärri on ollut noin kymmenessä eri paikassa ja varauksia on jo tehty ensi kesäksi. Talviaikana käyttö on vähäistä, mutta mitään estettä sen käyttöön jo kevättalvesta ei ole.

Etelä-Rantasalmen kyläyhdistykselläkin on suunnitteilla talvinen mäenlaskutapahtuma, jossa Sportti-Erkki tulee olemaan mukana.

Sportti-Erkki sai alkunsa, kun kyläkoulu lakkautettiin viisi vuotta sitten. Urheiluvälineille tarvittiin säilytyspaikka. Rajupusu Leader ry:n Lapset ja nuoret -teemahankerahoitus ja tarve kohtasivat.

 

Lapset vastasivat Sportti-Erkin taiteellisesta ilmeestä. Kuva: Sampo Luukkainen.

Etelä-Savon kuntien valitsemat Vuoden liikuttajat 2017

 

Enonkosken Vuoden liikuttajat ovat Esko ja Joo Malmstedt pitkäaikaisesta lasten ja nuorten ohjaamisesta.

Vuoden liikuttajina palkittiin myös kaksi koulua: Hirvensalmelta Elomaan koulu ja Juvalta Juvan Kukkokoulu.

Joroisista palkittiin Kaj Järveläinen, joka on tunnettu Joroisten triathlonkilpailujen johtajana ja liikunnan puolestapuhujana.

Kangasniemen Vuoden liikuttaja on Ville Tyrväinen, pyyteettömän työn tekijä, joka on toiminut yhtäaikaisesti muun muassa usean juniorijalkapallojoukkueen valmentajana ja joukkueenjohtajana.

Mikkelistä palkittiin Mikkelin Latu ry, joka ylläpiti vapaaehtoisvoimin Kaihun retkiluistelurataa ja latua kevättalvella 2017 ja innosti kaupunkilaisia liikkumaan.

Mäntyharjun liikuttaja on Mika Herranen, joka on omalla panoksellaan ollut mahdollistamassa mäntyharjulaisen hiihtourheilun kehittymistä.

Pieksämäen Vuoden 2017 Liikuttaja on VedenjakajaReitistön rakentajat.

Puumalassa taas maininnan sai vertaisohjaajavetoinen Viljakan Virkeet.

Erikoisvarusteltu peräkärri Sportti-Erkki palkittiin Rantasalmen vuoden liikuttajana.

Savonlinnan Vuoden liikuttajia ovat Pekka Tynkkynen ja Tellervo Taskinen. Tynkkynen retkiluistelu-uran hoidosta ja Taskinen Pullinlahden ulkoilualueen kahviopalveluista, jotka ovat omalta osaltaan lisänneet alueen kiinnostavuutta ja käyttöä.

Sulkavan Vuoden liikuttaja on Sulkava-seura ry. Sulkavan Suursoudut on jo viidenkymmenen vuoden ajan liikuttanut kymmeniä tuhansia ihmisiä.

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja