”Liikenteessä ei ole oikeuksia, meillä on vain velvollisuuksia.”

Ari Vatanen on pr-henkilönä BMW:llä. Kuva on otettu Moustiers-Sainte-Marie kylän vieressä lähellä Vatasten Ranskan kotia. Hän on myös Valppaana liikenteessä -hankkeen suojelijana. (Kuva: BMW)

 

Teksti: Tiina Judén

Valppaana liikenteessä -hanke on ollut hyvällä asialla jo kaksi vuotta.

Hanketta hallinnoi Mikkelin Urheiluautoilijat ry ja hankevetäjänä toimii Minna Hänninen.

Hankkeen suojelijana toimii ralliautoilija Ari Vatanen, joka vastailee Maaseutukuriirille tällä hetkellä Ranskan Provencesta. Hän kertoo olevansa mielellään mukana lämpimiä muistoja antaneen opiskelukaupunkinsa Mikkelin autourheiluseuran, Mikkelin Urheiluautoilijat ry:n tempauksessa ja Valppaana liikenteessä – Vauhdilla voi verkostoitUA -hankkeen suojelijana.

Valitettavasti Vatanen ei pääse paikalle Ralli SM -sarjan toiseen osakilpailuun Mikkeliin, sillä Ruotsin MM-osakilpailu on samaan aikaan. SM Vaakuna-Ralli, ajetaan Mikkelissä ja sen ympäristössä jo totuttuun tapaan kaksipäiväisenä 16.-17. helmikuuta.

-Vatanen olisi mielellään tullut Mikkeliin, mutta nyt hän on auttamassa ranskalaista yhteistyökumppaniaan nopeusennätyksen ajossa Ruotsin Lapissa, toteaa Minna Hänninen.

Rallin ja hyvän liikennekulttuurin yhdistäminen voi tuntua jonkun mielestä ristiriitaiselta, mutta vastakkainasettelu on myös opettavaista.

-Minä, jos kuka, tiedän liikenteen vaarallisuuden.  Olin 8-vuotiaana isäni kuolonkolarissa autossa mukana. Kilpailut ajetaan suljetuilla radoilla ja teillä. Jokapäiväisen liikenteen turvallisuus on petollisen haurasta. Olen varuillani koko ajan, painottaa Vatanen.

 

Vatanen korostaa tilannetajun merkitystä

Ari Vatanen ei ole unohtanut Georg Malmsténin 1955 tekemän lasten liikennelaulun sanoja eikä sävelmää: ”Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä, siksi valpas- aina mieli, se on turva verraton”.

Hänen mielestään laulun sanoma on vilkkaassa nykypäivän liikenteessä entistäkin tärkeämpi. Ajotaiturin mukaan liikennevalistus on aloitettava varhain, silloin kun aktiivisen, silmät avoinna kulkevan tienkäyttäjän rooli tulee luonnolliseksi osaksi lapsen elämää.

-Lapset opettavat takapenkiltä käsin usein omia vanhempiaan, Vatanen vinkkaa.

Sääntöjen noudattamisen lisäksi Vatanen korostaa oman tilannetajun käyttöä. Ammattiautoilijan mielestä Suomessa vihreä valo jalankulkijoille tarkoittaa ”lasten sokeaa kadunylitystä sivuilleen vilkuilematta”, joskus traagisin seurauksin.

-Liikenteessä ei ole oikeuksia, meillä on vain velvollisuuksia, toteaa Vatanen.

 

Liukkaankelin harjoittelu on tärkeää

Hän pyytää muistuttamaan liukkaankelin harjoittelun tärkeydestä ja varovaisuudesta. Esimerkiksi kaikkia järkyttänyt Lohjan keskiviikkoinen onnettomuus sattui varsin alhaisessa nopeudessa, suoralla tiellä.  Onnettomuustilanne syntyi, kun autoa kuljettanut isä kiihdytti 50 km/h nopeusrajoituksen muuttuessa 70 km/h nopeuteen. Isä menetti auton hallinnan liukkauden vuoksi. Onnettomuudessa menehtyi kolmevuotias tyttö ja alle kaksivuotias poika. Asiasta uutisoi muun muassa Helsingin Sanomat.

Vatanen pitää liikkumista paikasta toiseen kuitenkin tärkeänä asiana yhteiskunnan kehittymisenkin kannalta.

-Minä olen nauttinut kaikista kulkuvälineistä polkupyörästä autoon. Ne ovat antaneet minulle vapauden. Mutta muistakaa, että vapauteen liittyy aina vastuu, hän lisää.

 

Minna Hänninen poseeraa Sotkan maskotin kanssa ulkoriehatapahtumassa. Pian on aika laittaa Valppaana liikenteessä -hanke pakettiin.

 

Vanhemmilla suurin merkitys lasten liikennekäyttäytymiseen

Valppaana liikenteessä -hankkeen yksi tärkeimmistä painopisteistä on ollut Mikkelin, Mäntyharjun, Hirvensalmen, Kangasniemen, Pieksämäen ja Puumalan alueen lasten ja nuorten turvallisen liikennetapakulttuuriin kasvattaminen.

Erilaisten tapahtumien, kuten Mikkeli Turnauksen, Sotkan ulkoriehatapahtuman ja Visulahti Race -tapahtumien myötä on tavoitettu satoja lapsia ja heidän vanhempiaan.

Tapahtumissa on ollut kussakin oma liikenneteemansa, kuten liikennevalot, polkupyörällä ajo tai liikennemerkit. Tapahtumia on järjestetty alueen yhdistysten ja toimijoiden kanssa yhteistyössä.

-Olen ollut erittäin innostunut tästä hankkeesta ja työstäni. Ilokseni olen pannut merkille, että esikoululaisten ja alakoululaisten tietoisuus liikennesäännöistä on hyvällä tasolla, Minna Hänninen kertoo.

 

Pienetkin tapahtumat kylällä ovat tärkeitä

Hankealueen hajanaisuus on hankevetäjän mielestä asettanut haasteita.

-Vapaaehtoistoimijoiden aika on kilpailtua osittain välimatkojen vuoksi. Moni joutuu valitsemaan, mihin ehtii käyttää energiansa. Kaiken kaikkiaan hanke on edennyt suunnitelmien mukaan ja otettu positiivisesti vastaan, Hänninen toteaa.

Alun perin hankkeen tavoitteena oli myös vierailla alueen alakouluissa, mutta se ei onnistunut opetussuunnitelmien vuoksi. Iltapäiväkerhoissa ja vastaavissa on kuitenkin pyritty käymään. Tapahtumajärjestämisen koulutus Mikkelin kesäyliopiston kanssa antoi myös pontta ja puhuria yhteistyön voimaan ja seuratyöhön.

-Ei ole niin pientä tapahtumaa, ettei se olisi merkityksellinen kyläyhteisölle. Olisi tärkeää saada nuoret kiinnostumaan maaseudun kylistä ja kokemaan ne tärkeinä, jotta he tulisivat ainakin takaisin kotiseudulle opintojen jälkeen, Hänninen miettii.

Vireällä ja tapahtumarikkaalla alueella vapaa-ajan asukkaatkin viihtyisivät enemmän myös talvisin. Samalla toiminta toisi rahaa alueelle.

Valppaana liikenteessä- hanke jakaa vapaalippuja Vaakuna-ralliin ja Jukurien peliin koko hankealueen 1.-2.-luokkalaisille. Tämä on yhteistyötä Jukurien kanssa. Samalla lipulla pääsee siis Jukurit-Kalpa otteluun ja ralliin.

 

Valppaana liikenteessä -hanke on Veej´jakaja ry:n rahoittama.

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja