Liikettä niveliin

Teksti, kuvat ja video: Tiina Judén

Maaseudulla tavoitellaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Liikkuva maaseutu -hanke vie erilaisia ohjattuja liikuntamuotoja ja kokoontumismahdollisuuksia kylille ja kouluille Etelä-Savossa.

Liikettä on lisäämässä Etelä-Savon Liikunnan projektipäällikkö Tuomas Anttonen. Hanketta rahoittaa maaseuturahasto.

Rahulan kylän ikäihmiset ovat saaneet pienet mainokset liikuntakerhosta postitse kotiinsa. Joku kertoo saaneensa tietoa liikuntamahdollisuuksista Rahulan kylän verkkosivuilta ja facebookista.

Rahulan koululla ja sen ympäristössä on kokeiltu liikuntakerhoa nyt kahden kuukauden ajan. Kerho jatkuu ainakin huhtikuulle.

– On meillä ollut tanssiharjoituksia ja lavistuntejakin, sanoo 73-vuotias Vuokko Haikonen.

Hän kertoo harrastavansa liikuntaa muutenkin aktiivisesti, sillä kahdesti viikossa rouva ehtii vesijumppaan ja kaksi kertaa tavalliseen jumppaan Rahulan koululle.

– Hiihtämään lähden heti, kun pääsen, hän lisää.

 

Liikuntakerhoja ja tapahtumia

Tuomas Anttonen kertoo, että vastaavanlaista liikuttavaa toimintaa on ainakin Jäppilässä, Pieksämäellä, Haapakoskella, Ristiinassa ja Puumalan seudulla useammassakin pikkukylässä.

– Joissain ryhmissä toimii vertaisohjaaja, Anttonen sanoo.

– Liikuntakerhoja saisi olla joka paikkakunnalla. Päivä on hyvä aika harrastaa. Tulevaisuudessa päiväliikunta tulee lisääntymään vauvasta vaariin, hän miettii.

Anttosen mielestä kyläkoulujen merkitys onkin enemmän, kuin pelkästään kasvatuksellinen ja sivistyksellinen. Koulut ovat iltaisinkin kovassa käytössä, joten kyläkoulujen tarvetta ei sovi vähätellä.

– Maaseutu tarjoaa iloa myös kaupunkilaisille. He ovat tervetulleita tutustumaan maaseudun toimintaan, Anttonen lisää.

Tänä keväänä onkin tulossa isompia yleisötapahtumia Liikkuva maaseutu -hankkeen myötä. Esimerkiksi Ihastjärven koulun talvitapahtumaan lauantaina 10.helmikuuta varataan hernekeittoa 150 henkilölle. Kyläyhdistys tarjoaa.

Kevään aikana pidetään myös Otavan olympialaiset lapsille. Lisäksi lumien sulettua avataan Ristiinassa uusi elämyksellinen kuntopolku, jota voi kiertää jopa rullatuolilla. Suomenniemelle pyritään avaamaan frisbeegolf-kenttä. Sen rakentaminen alkaa keväällä.

Lauantaina 10.2.2018 klo 9-13 Talvitapahtuma Ihastjärven koululla.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja