Uusi maaseutukuriiri

Uusi lehti ja uusi tiedottaja. Maaseutukuriireita molemmat. Lehden myötä kerromme menestystarinoita maaseudulta.

Maaseutukuriiri-lehti ilmestyy kerran vuodessa.

Uusi Maaseutukuriiri-lehti jaettiin kotitalouksiin ja yrityksiin viikoilla 43 ja 44. Maaseudun asioista ja upeiden hankkeiden toteutumisesta ja rahoituksesta kertovat elämänmakuiset eteläsavolaiset tarinat. Digilehden voit lukea edellä mainitusta linkistä.

Lehti jaettiin jokaiseen kotiin Etelä-Savon ELY-keskuksen alueella lukuun ottamatta Mikkelin ja Savonlinnan keskusta-alueita. Tämä tarkoittaa noin 82 000 kotitaloutta.

Itse pääsin mukaan maaseutuohjelmien viestintähankkeeseen lehden taittovaiheessa.  Olen siis aloittanut Maaseutukuriirina eli tiedottajana lokakuun alussa 2017. Nimeni on Tiina Judén (entinen Eskelinen). Olen lehtinaisia ja vaikuttanut Nuoret lukijat -toiminnan vetäjänä ja mediakasvattajana sekä toimittajana Kaakon Viestinnän lehdissä, pääpaikkanani Kouvolan Sanomat, lähes 13 vuotta. Sen jälkeen, ennen nykyistä tiedottajan tehtävääni, toimin puoli vuotta toimittajana Juvan Lehdessä.

Syksy on ollut toiminnantäyteinen, sillä pääsin muun työn ohessa työstämään verkkosivuuudistusta paikallisen mainostoimiston, Haajan, kanssa. Sivut muuttuivat moderniin ja  käyttäjäystävälliseen suuntaan. Niistä tuli enemmän verkkolehtimäiset.

Yhteistyössä Etelä-Savon ELY-keskuksen ja paikallisten Leader-ryhmien kanssa pyrimme viestimään hankemaailman asioista mahdollisimman maanläheisesti, mutta samalla eurooppalaisin ottein. Onhan tukenamme ajatus siitä, että Eurooppa investoi maaseutualueisiin.

Me suomalaiset haluamme varmasti kaikki omalta osaltamme vaikuttaa elävän ja puhtaan maaseudun säilymiseen Suomen leveysasteilla.

Otathan rohkeasti yhteyttä ja kerrot minulle oman hankerahoituksesi menestyksekkäästä käyttämisestä. Kerron siitä mielelläni myös muille, jotta mahdollisimman moni viljelijä, yrittäjä tai muu taho osaisi hakea Leader-rahaa tai ELY:n myöntämää tukea vireän maaseudun kehittämiseen.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja