Me olemme persoonia kaikki
Syntymän ja uusien vasikoiden lisäksi maitotilan arkeen kuuluu myös elämän toinen pää, niin kuin elämään aina. Koskelassa tosin teurasauto on viime vuosina vieraillut harvoin. Viime vuonna teuraaksi lähti kaksi lehmää ja muutamia hiehoja. Olen ylpeä ja tyytyväinen siihen, että olen saanut lehmät pysymään terveenä ja tuottavina keskimääräistä useamman vuoden. Se on taloudellisesti järkevää ja myös minulle, joka kiintyy jokaiseen karvakorvaan, henkisesti helpompaa.
Lehmän kannalta sillä tuskin on väliä lypsääkö se vuoden vai kymmenen. Sille merkitystä on vain sillä hetkellä. Kadehdittavan hyvin ne pystyvät nauttimaan vain juuri tästä heinän korresta tai märepalasta murehtimatta tai miettimättä suuria.
Nyt auto kuitenkin saapui. Kyytiin jouduin laittamaan Juorun. Lehmät useimmiten ovat minulle jokainen omalla laillaan tärkeitä ja mieleenpainuvia. Persoonat erottautuvat, ovathan ne minulle työkavereita, joiden kanssa touhuan useamman tunnin joka päivä.
Juorunkin tempaukset alkoivat jo hieholaitumella. Se oppi, että ruoho on todellakin aidan toisella puolella vihreämpää ja juoksutti meitä useamman viikon karkaamalla kylätien varrelle heinän syöntiin. Kun sitten saavuimme lukuisien ohikulkijoiden soittojen jälkeen sitä hätistelemään takaisin muiden joukkoon, se oppi pian hyppäämään jo meidät nähdessään takaisin laitumen puolelle. Tätä saattoi parhaimpina päivinä tapahtua noin puolen tunnin välein.
Lopulta kyllästyimme karkulaiseen ja toimme sen takaisin navettaan ja lehmien joukkoon laitumelle. Se sopeutui siihen joukkoon hyvin ja karkailu loppui hetkeksi. Kunnes se taas oppi, että täälläkin lohkoa voi vaihtaa omin päin. Ja sitähän se sitten onkin tehnyt ihan tähän saakka. Useimmiten se löytyi ihan omalta laidun lohkolta. Onneksi sen pomppu oli alun perinkin niin korkea ja sulava, että aidat ovat pysyneet ehjinä juoksenteluista huolimatta. Olemme oppineet myös, ettei sitä voi jättää navettaan tai karsinaan, jos joku muu menee ulos. Se nimittäin aitoi kerran myös karsina aitojen ylitse, kun ajattelimme jättää sen odottamaan siementäjää. Vain mahakarvat jäivät matkalle. Oppi se näillä karkureissuilla oman nimensä. Jopa ihan kauniisti lausuttu Juoru sai sen katseen nousemaan ja pälyilemään meitä viattomasti: ei en se minä ollut.
Se on myös ollut oikea jyrä, omapäinen ja erittäin hankala käsiteltävä. Se on telonut useammat varpaat ja hyppinyt tasajalkaa, kun sitä jouduttiin hoitamaan pistoksilla. Sen verran hurjana se oli, että päätimme kaikki yksissä tuumin, ettei sitä hoidettaisi enää koskaan. Niin stressaavaa se oli niin meille kuin varmasti sillekin. Viimeisen vasikan se poiki kuolleena kuukauden etukäteen, eikä enää herunut kunnolla. Niinpä tämän persoonan taival Koskelassa tuli päätökseen.
Koskaan päätös ei minulle ole ollut helppo. Järkevästi niin taloudellisuutta kuin muitakin resursseja pohtimalla ratkaisu on kuitenkin löydettävissä ja hyvin perusteltavissakin. Itkut kuitenkin tirahti ja kiitokset kaikesta tuli lausuttua.
Näin Juoru sai siivet ja yksi persoona on meidän navettajengistä nyt poissa. Onneksi tiedän, että tässä niitä on kasvamassa lisää ja että jokainen näistä pääsee konstilla tai toisella minun sydämeeni. Niin varmasti myös neiti Ruu. Se kasvaa nyt ryhmäkarsinassa Riisin, Soinnun ja Sukan kanssa.
Maitoa nuoret vasikat juovat nyt kaksi kertaa päivässä tuttisangoista niin paljon kuin napa vetää. Ja mahtuuhan sinne, ehkä keskimäärin noin 12 litraa/vasikka päivässä. Lisäksi niillä on tarjolla tietenkin vettä, vasikkarehua sekä säilörehua. Niitäkin ne ovat mutustelleet jo ihan muutaman päivän iästä lähtien. Mikään ei juuri ole hellyttävämpi näky kuin märehtivä pikkuvasikka. Tästä se lypsylehmäksi ja märehtijäksi kasvaminen alkaa. Niiden persoonat ja kujeet alkavat myös pikku hiljaa erottautua. Ruu vaikuttaa ainakin pärjäävän ja pitävän puolensa. Olisikohan tulossa emäänsä Kaunottareen, jonka luonteesta voisikin sitten muuten kirjoittaa ihan oman tarinansa. Näiden persoonien parissa ei voi kuin tehdä työtä hymyssä suin. Ja työnkuvakin on aika selkeä. Tehtäväni on lopulta tehdä näiden persoonallisten karvapallojen elämän hetkistä mahdollisimman hyviä.
Teksti ja kuva: Kukka-Maaria Kärki
Kirjoittaja on Koskelan luomumaitotilan emäntä. Tila sijaitsee Sulkavalla.
