Kiitoksen paikka

Ahdistunut, toiveikas, kyllästynyt, normimeininki, sopeutuminen, eteenpäinpyrkivä, tasapainoilua, väsynyt, rento, alamäki, vankkumaton. Muun muassa näillä sanoilla eteläsavolaiset viljelijät kuvaavat tunnelmiaan korona-arjen keskellä. Laidasta laitaan, varsin odotetusti.

Normaalijakauma eli Gaussin käyrä muistuttaa kirkonkelloa sivusta katsottuna. Siinä keskelle sijoittuu ns. suuri enemmistö ja ääripäitä kohti havaintojen määrä pienenee. Harva asia ihmiselämässä asettuu näin nätisti ja symmetrisesti.

Maatalouden Gaussin käyrä on heikon kannattavuuskehityksen takia taipunut vasemmalle eli sinne, missä heikosta kannattavuudesta kärsivien tilojen osuus on kasvanut. Samalla hyvällä kannattavuudella toimivien tilojen määrää kuvaava käyrän oikea reuna on ohentunut.

Tuotantoeläinten hyvinvointia kuvaamaan on määritelty eläimen viisi vapautta. Ne ovat: 1) vapaus nälästä, janosta ja aliravitsemuksesta, 2) vapaus epämukavuudesta, 3) vapaus kivuista, vammoista ja sairauksista, 4) vapaus toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeita ja 5) vapaus pelosta ja ahdistuksesta. Kaikki hyvin loogisia ja myös kannattavan kotieläintuotannon edellytyksiä. Huonosti voiva eläin myös tuottaa huonosti.

Mikä on sitten asianlaita viljelijän vapauksien osalta? Ainakin kohtien kaksi, kolme, neljä ja viisi kohdalta tätä voi pohtia. Onneksi nälkää eikä janoa ainakaan Suomessa viljelijän tarvitse kokea, vaikka taloudellisesti tiukkaa osalla tekeekin.

Suurimmat viljelijöiden epämukavuuden, pelon ja ahdistuksen aiheuttajat tulevat todennäköisesti kolmesta tekijästä: 1) taloudellinen tilanne, 2) julkinen keskustelu ja 3) epävarmuus tulevasta. Näiden seurauksena voi olla, ettei ole mahdollisuutta toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeita: nauttia elämästä, työstä, vapaa-ajasta, perheestä, ihan siitä normaalista arkielämästä, juhlista puhumattakaan.

Voisiko viljelijöiden toimintaympäristö paremmin tukea viljelijän vapauksien toteutumista? Voisiko julkinen keskustelu olla viljelijän roolia ruokaketjun alkulähteenä tukevaa ja kannustavaa? Voisiko politiikka, mukaan lukien puoluepolitiikka, olla pitkäjänteistä ja ruoan tuottajaa arvostavaa?

Tai voitaisiinko viljelijää kuunnella ennen kuin muodostetaan mielipide siitä, mitä kaikkea viljelijä tekee väärin? Ei väitöskirjaakaan hyväksytä, jos siinä on pelkät johtopäätökset.

Mediaa seuratessa tulee liian usein mieleen vanha sketsi pohjalaiskäräjistä, jossa istunto alkaa tuomarin huudolla ”Huutakee se syyllinen sisään!”

Ruoka hyvä, paitsi liha ja maito, mutta maatalous paha. Tähän tiivistyy liian usein monen kolumnistin, radioäänen, puoluepoliitikon, yhden asian liikehtijän, puolijulkimon ja monen muun varsin kirkasotsaisen, mutta asioihin huonosti ja valikoiden perehtyneen kokemusasiantuntijan tulpat korvissa kovaan ääneen huutama viesti. Vastuullista, eipä juuri. Luotettavaa, tuskin. Rakentavaa, varsin harvoin.

 

Miten yhteiskunta tukee viljelijän vapauksien toteutumista, jos siis sellaiset olisivat olemassa?

Korona-aika on lisännyt kotimaisuuden kysyntää merkittävästi, kauppaketjut kertovat. Huoltovarmuus ja ruokaturva olivat vielä keväällä kovassa huudossa, mutta nyt huuto on hukkunut muun melun alle. Kesän myötä kauppaketjut ovat palanneet vanhaan mielikuvituksettomaan ja laiskaan hintakilpailuun.

Elintarviketeollisuus kantaa huolta raaka-aineen saannista, mutta ei näytä ymmärtävän, että huolen poistamisessa tuottajahintojen nostaminen on väline ylitse muiden. Ilmeisesti halvan raaka-aineen saannin turvaaminen edes vielä jonkin aikaa nähdään tärkeämpänä kuin sen saannin turvaaminen myös pitkälle tulevaisuuteen.

Ihminen on nostettava elintarvikeketjun ja maatalouden keskiöön. Ja se ihminen on viljelijä, koska viljelijäkin on ihminen, tunteva olento. Ei maataloutta kannata kehittää, jos sitä ei tehdä ihmisen lähtökohdista ja ihmistä varten ja edelleen viittaan ihmisellä viljelijään.

Yksikään navetta, traktori, puimuri, silppuri eikä jankkuri ota lainaa, maksa velkaa, ruoki perhettään, kouluta lapsiaan, hoida ikääntyviä vanhempiaan eikä kanna vastuuta. Nämä kaikki jäävät ihmisen tehtäväksi.

Meidän kaikkien tehtävä on antaa arvo viljelijän työlle, viljelijän vastuun kantamiselle ja sille, että viljelijä antaa teollisuudelle raaka-aineen, kaupalle elintarvikkeet ja kuluttajille ruoan pöytään. Ja siinä samalla sitoo hiiltä ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta, tuottaa auringonvalon avulla meille ravintoa.

Ruoasta kiittämiseen on meillä jokaisella vähintäänkin tuhatkertaisesti enemmän aihetta kuin sen tuottajien osoitteluun sormella. Kiittämistä ennättää harjoitella vielä tämänkin vuoden puolella, mutta viimeistään uuden vuoden 2021 alusta siitä voi tehdä uuden normaalin.

Kiitollista uutta vuotta kaikille!