Jumalan kämmenellä?

Tämä kirjoitus on julkaistu 23.1.2021 Savon Sanomissa sekä aiemmin pidempänä versiona Maaseudun Tulevaisuudessa. Koska Savon Sanomien toimitus leikkasi siitä merkittäviä osia pois, julkaisen ns. director’s cut -version tässä.

 

Kiitoksen paikka

Tuotantoeläinten hyvinvointia kuvaamaan on määritelty eläimen viisi vapautta. Ne ovat vapaus nälästä, janosta ja aliravitsemuksesta, vapaus epämukavuudesta, vapaus kivuista, vammoista ja sairauksista, vapaus toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeita ja vapaus pelosta ja ahdistuksesta.

Kaikki hyvin loogisia ja myös kannattavan kotieläintuotannon edellytyksiä. Huonosti voiva eläin tuottaa huonosti, minkä maatalousyrittäjät Suomessa hyvin tietävät ja hoitavat eläimensä hyvin.

Teologi Kari Kuula kirjoitti kolumnissaan (S-S 11.1.), että suhtautuminen eläimiin muuttuu. Kuula kirjoitti samasta aiheesta myös Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Tyyli siinä oli varsin agressiivinen hänen kuvatessaan kotieläintuotantoa ”saatanalliseksi julmuudeksi”.

Moni viljelijä koki, ettei Kuulan mielestä Jumalan kämmenellä ole heille tilaa. Onneksi yksi teologi ei tästä asiasta päätä, se on ihmisen ja Jumalan välinen asia, ken Jumalaan uskoo.

Voidaankin kysyä, mikä on viljelijän vapauksien laita? Merkittävimpiä viljelijöiden epämukavuuden, pelon ja ahdistuksen aiheuttajia ovat taloudellinen tilanne, julkinen keskustelu ja epävarmuus tulevasta.

Näiden seurauksena on, ettei ole mahdollisuutta toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeita: nauttia työstä, vapaa-ajasta, perheestä, ihan siitä normaalista arkielämästä, juhlista puhumattakaan.

Voisiko toimintaympäristö tukea viljelijän vapauksien toteutumista? Voisiko julkinen keskustelu olla viljelijän roolia ruokaketjun alkulähteenä tukevaa ja kannustavaa? Voisiko politiikka, varsinkin puoluepolitiikka, olla ruoan tuottajaa arvostavaa?

Tai voitaisiinko viljelijää edes kuunnella ennen kuin muodostetaan mielipide siitä, mitä kaikkea hän tekee väärin? Ei väitöskirjaakaan hyväksytä, jos siinä on pelkät johtopäätökset.

Kauppaketjut kertovat, että korona-aika on lisännyt kotimaisuuden kysyntää merkittävästi. Tuottajahintoja tämä ei ole nostanut, osin jopa päinvastoin. Huoltovarmuus oli vielä keväällä kovassa huudossa, mutta mitään konkreettista ei siitä ole seurannut.

Elintarviketeollisuus kantaa huolta kotimaisen raaka-aineen saannista, mutta ei näytä ymmärtävän, että tuottajahintojen nostaminen on siinä paras väline.

Yksikään navetta, traktori, puimuri eikä silppuri ota lainaa, maksa velkaa, ruoki perhettään, kouluta lapsiaan eikä kanna vastuuta. Nämä kaikki jäävät viljelijän tehtäväksi.

Meidän kaikkien tehtävä on antaa arvo viljelijän työlle, viljelijän vastuun kantamiselle ja sille, että viljelijä antaa teollisuudelle raaka-aineen, kaupalle elintarvikkeet ja kuluttajille ruoan pöytään. Ja siinä samalla sitoo hiiltä, ylläpitää luonnon monimuotoisuutta ja tuottaa auringonvalon avulla ravintoa.

Meillä kaikilla on aihetta ruoasta kiittämiseen. Kauppa ja teollisuus voivat tehdä sen nostamalla tuottajahintoja, kuluttaja valitsemalla kotimaisia tuotteita. Samalla saa kiitoksen koko Suomen kansantalous ja työllisyys. Voisiko parempaa alkua vuodelle 2021 toivoa?

Vesa Kallio

toiminnanjohtaja

MTK-Etelä-Savo