Missä todellisuudessa sinä elät?

Keväällä tuli pyyntö osallistua työpajaan, joka liittyi maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaan ilmastoruokaohjelmaan (https://mmm.fi/ilmastoruokaohjelma). Paja oli ihan mielenkiintoinen, mutta tällaiselle muinaisella tutkijataustalla varustetulle ja muutenkin varsin kriittiselle persoonalle lähtötilanne asetti haasteita.

Ilmastoruokaohjelmalle oli tullut annettuna se, että siirtyminen kasvisruokaan on ratkaisu. Työpajassa ei siitä käytännössä voinut keskustella eikä selvää vastausta saanut, missä ja, kuka näin oli päättänyt. Keskustelua sai käydä siitä, miten ihmiset saadaan siirtymään kasvisruokaan.

No eihän se ihan niin sitten kuitenkaan mennyt ja tätä lähtöolettamaa onneksi haastoivat muutkin. Ja saattoihan se avata esimerkiksi erään opiskelijaravintolaketjun edustajan maailmankuvaa. Tai sitten se kapeni entisestään.

Jotenkin niin tässä yhteydessä kuin usein muulloinkin tulee olo, että ihmiset elävät aivan eri todellisuuksissa. Itsekin olen tämän kanssa painiskellut, kun toinen jalka on ollut tiiviisti kivisessä hietamoreenissa ja toinen ainakin hatarasti jossain vaiheessa akateemisessa maailmassa. Ymmärrän tai ainakin toivon ymmärtäväni jollain tasolla molempia.

Unicafen ruokasalissa maailma on erilainen kuin Anttolan SEO:lla (vain esimerkki, ei muuta arvolatausta Anttola SEO:n). Tai siis ei ole, mutta se koetaan erilaisena ja merkitykset elämästä ja sen sisällöstä ovat erilaiset. Kumpikaan ei ole toista parempi eikä huonompi, kumpikaan ei ole enemmän oikeassa tai väärässä.

Taitaa kuitenkin olla niin, että siellä Unicafen ruokalistan äärellä mietitään enemmän sitä, miten niiden siellä Anttola SEO:lla olevien tulisi elää, kuin päinvastoin. Ja vielä ehkä niin, että pieni, mutta äänekäs joukko miettii, vaikkei mandaattia siihen olekaan.

Radiossa joku kirjan kirjoittanut sanoi, että tänä päivänä yliopistoon ei niinkään mennä oppimaan, miten asiat ovat. Yliopistoon menee enenevässä määrin nuoria sillä ajatuksella, että miten asioiden heidän mielestään pitäisi olla. Tässä on se vaara, että tällainen motiivi estää oppimasta asioita, jotka eivät vahvista jo olemassa olevaa mielipidettä (katso myöhemmin vahvistusharha).

Sitten sen polarisaation toisen navan ongelma on se, että maailma ei kaikista mahdollisuuksista huolimatta ehkä kuitenkaan ole niin laaja kuin olisi hyvä olla. Ei se kyllä ole niillä/meillä akateemisillakaan olioilla. Ihan yhtä lailla se oman sontaluukun maisema voi olla yhtä kapea oli se sitten kehystetty minkälaisilla tutkintotodistuksilla tahansa.

Toistuva jankutukseni aihe sopii tähänkin, ihmisistä on kyse. Jos ihminen ei pysty, mutta varsinkaan jos hän ei halua ajatella laajemmin, analyyttisemmin ja, mikäli hänellä ei ole lupa pohtia ääneen ajatuksiaan emme me lähesty toisiamme. Ei suusta tulevat sanat ole aina valmiita mielipiteitä. Ne kehittyvät sellaisiksi, jos käymme sitä paljon puhuttua vuoropuhelua.

Omalla kohdalla törmäsin tilanteeseen, jossa minulle kerrottiin, että kerron liian avoimesti, mitä mieltä olen. Tämä oli hyvin hämmentävää kuulla. Hämmennystä lisää se, että harva ihminen on kiinnostunut siitä, miksi joku on sitä mieltä, mitä nyt sattuu olemaan. Ja aina silloin, kun on eri mieltä. Tässä todennäköisesti on kyse siitä vahvistusharhasta (https://www.evermind.fi/vahvistusharha-on-kaikkien-riesa/).

Siihen ilmastoruokaohjelmaan. En minä vastusta kasvisruokailua. Minä vastustan sitä, että asioista tehdään ennakko-olettamia, jotka rajoittavat keskustelua ja estävät avoimen ja analyyttisen asioiden pohdinnan. Ja minä vastustan sitä, että Unicafen tai Anttolan SEO:n pöydässä kerrotaan, miten minun tai kenen tahansa muun pitäisi elää.

Ehkäpä olisi hyvä, että meidät laitettaisiin vaihtoon vähäksi aikaa eri todellisuuksissa elävien ihmisten kanssa. Silloin ehkä huomaisimme, että ne samat selät, joita pesemme omassa pienessä piirissämme ovat jo riittävän puhtaita.