Lämmintä joulumieltä jokaiselle ja iso kiitos kuluneesta vuodesta!

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hankkeen  kiireinen syyskausi rauhoittuu vuoden loppua kohti. Lämmin kiitos kaikista kohtaamisista ja tanssituokiosta eri puolilla Etelä-Savoa. Meitä tanssijoita on ollut runsaasti liikkeellä, ja hankkeen alusta laskien on kokonaisosallistujamäärä ylittänyt jo huimat 6000.

Loppuvuoden aikana olemme tanssinopetuksien ja ohjauksien ohella myös kouluttaneet yhteistyötahojamme tuolitanssissa ja pyörätuolitanssissa. Iso kiitos aktiivisille ja innokkaille osallistujille. Suuri kiitos meidän Pyörätuolitanssikurssien opettajalle Harri Kokkoselle Kuopiosta. Kurssien palaute nosti selkeästi esille sen, että tällaiselle toiminnalle on tarvetta ja kysyntää. Alla erään palvelukodin henkilökunnan ja asiakkaiden palaute lyhytkurssista:

Asukkaat, jotka osallistuivat pyörätuolitansseihin nauttivat kovasti tanssihetkestä. Sen näki katseista, koko olemuksesta ja käsien ojennuksista jo valmiiksi, kun meni heitä kohti. Muutamia omaisia oli myös paikalla ja sanoivat, että tällaista pitäisi olla lisää.

Muusikko Arto Kivekkään kanssa vierailimme loppuvuodesta Kangasniemellä, Mäntyharjulla, Pieksämäellä, Puumalassa ja Ristiinassa. Tuolitanssi- ja pystytanssituokiot toteutettiin livemusiikin tahtiin ja Arto ilahdutti harmonikan soitollaan ja laulullaan 18 eri ryhmää. Lämmin kiitos tästä yhteistyöstä kaikille mukana olleille.

Alla muutama mainosflyer yllä mainituista:

 

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hanke päättyy keväällä 2024. Alkuvuodesta kiertämiseni eri paikkakunnilla vähenee aiemmasta ja etäohjaukset lisääntyvät. Paikan päällä tapahtuvat ohjaukset painottuvat viimeisimpinä mukaan tulleille tahoille.

Suunnittelen alkuvuodelle webropol-palautekyselyä, jotta saamme kerättyä palautetta avuksi uusille hankesuunnitelmille ja loppuraporttiin liitettäväksi. Vastaathan siis kyselyyni, jos viestini sähköpostiisi putkahtaa tai tavoitat sen hankkeen Facebook-sivuilta.

Nyt toivon teille jokaiselle oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa sekä ilontäyteistä vuotta 2024!

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -terveisin

Mari Kurtti, Etelä-Savon Liikunta ry
projektipäällikkö ja tanssinopettaja (YAMK)
mari.kurtti@esliikunta.fi  puh. 0440 225 422

Tanssin taikaa ja tasapainoa tunteella -hanke on saanut Leader-rahoitusta Veej´jakaja ry:ltä Euroopan maaseuturahastosta. Kokonaisrahoitus on 77.000 €, josta julkisen tuen osuus on 66.212,30 €.   Toteutusaika 01.11.2022 – 29.2.2024.

https://www.esliikunta.fi/hanketoiminta/tanssin-taikaa-ja-tasapainoa/ https://www.facebook.com/tanssintaikaajatasapainoa

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja