Tanssin taikaa ja tasapainoa -hanke vie tanssin iloa maaseudulle

Teksti: Mari Kurtti

Kun olin pieni tyttö ja setieni kasettinauhurista kuului Katri Helenan hitit, alkoi minun ”tanssiurani”. Musiikki, liike ja tunne siitä, että tanssien voi kokea ja kertoa omaa tarinaansa sekä olla osa toisten tarinaa, oli huikea. Nuoruusvuorina paritanssin monimuotoisuus tuli kuvioihin mukaan ja laji ei vienyt vain pikkusormea, vaan koko käden. Tänään olen siis Etelä-Savon Liikunnalla unelmatyössäni: Tanssin taikaa ja tasapainoa -hankkeessa projektipäällikkönä ja tanssinopettajana (AMK).

Tanssi on monipuolista liikuntaa, joka sopii kaiken ikäisille ja vaikuttaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Laji kehittää fyysisiä ominaisuuksia, tukee henkistä puolta ja on samalla sosiaalista toimintaa. Kestävyyskunto paranee, tasapaino ja liikehallintakyky paranee ja mieli virkistyy toisia tavatessa.

 

Kuva: Tiina Judén

Tanssin terveysvaikutuksia on tutkittu ja niistä on puhuttu sekä kirjoitettu viime aikoina paljon. On nähty tanssin mahdollisuudet kuntoutusmenetelmänä ja hyödyt monien sairauksien hoidossa.

Tanssin taikaa ja tasapainoa -hanke tuo tanssinopetuksen ja -ohjauksen Veej’jakajan alueella maaseudun asukkaiden lähelle.

Hankkeen suunnitteluvaiheessa ja alkukartoituksessa kiinnostuksensa ilmaisi yhteensä lähes 40 tahoa eri puolilta toimialuetta. Sain yhteydenottoja Hirvensalmelta, Kangasniemeltä, Pieksämäeltä, Puumalasta, Mäntyharjulta ja Mikkelistä.

1.8.2019 alkaneen hankkeen ensimmäiset tanssiaskeleet otettiin 8.8. Ruunaniemessä Ristiinassa, senioreille suunnatun Kesäpäivän yhteydessä, yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyökumppanimme kiteytti tuossa tilaisuudessa tämän hankkeen sydämen sykkeen mainiosti: ”Leikkisä tanssitunti toi iloa ja jaksamista niin leiriläisille kuin työntekijöille ja vapaaehtoisillekin!”

12.8. olimme Ristiinan Metsälinnassa ottamassa valokuvia hanketta varten. Kuvia näettekin tämän blogikirjoituksen yhteydessä. Kiitos ihanille malleille sekä kuvaaja Tiina Judénille, Maaseutukuriirista.

 

Kuva: Tiina Juden

Tanssin mukanaan tuoma ilo on itse koettava ja uskallettava antautua Tanssin taikaan. Otathan rohkeasti yhteyttä, jos teidän kylälle kaivataan Tanssin taikaa ja tasapainoa!

”Saanko luvan” -terveisin Mari Kurtti mari.kurtti@esliikunta.fi

Hanke on saanut Leader-rahoitusta Veej´jakaja ry:ltä, Euroopan maaseuturahastosta.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja