”Jossain sataa valkeaa lunta…..
….jossain, ja on kaikki kuin unta….”
Näillä sanoilla kajahtaa Leevi and the Leavingsin paljon radiokanavilla soitettu ja kuultu joululaulu. Lukuisista joululauluista valitsin tämän, koska se parhaiten kuvaa tällä hetkellä vallitsevaa säätilaa Suomessa. Rekiretken nuotittaminen olisi rannikolla asuvalle hieman koominen….Täällä Etelä-Savossa lunta sen sijaan on – veden kyllästämää, valkeaa unelmaa aurattavaksi asti. Liikenne niin raiteilla kuin maanteillä on ollut vaihtelevaa ja haasteellista. Onneksi kuitenkin näiden haasteellisten keliolosuhteiden keskellä valoa matkan taittamiseen toivat perjantaina tienvarsilla syttyneet maaseutunuorten joulutulet. Noiden tulien välittämänä meille ohi kulkijoille ja myös tulilla pysähtyneille välittyi tärkeä viesti ja sanoma maaseudun elämästä. Ilman savua ei ole tulta – ei ole elävää elämää.
Radiosta tulee uutisen ja musiikin lisäksi myös paljon muuta. Sattumoisin olin kuulolla, kun Ylen kyselytunnilla Presidentti Niinistö oli vastaamassa maidon- ja lihantuottajien kysymyksiin. Yksi kysymyksistä liittyi Suomen merkitykseen osana globaalia ruuantuotantoa. Niinistö korosti vastauksessaan ruuan tietynlaista omavaraisuutta, mutta etenkin taidon ja kyvyn säilyttämistä, jolla ruoka tuotetaan. ”Sitä kykyä ei ole kellään muilla kuin maataloustuottajilla, tänä päivänä erityisesti nuoret tuottajat ovat tässä suhteessa valtavan tärkeitä.”
Juuri näin. Nuorissa on tulevaisuus. Vanhemmat viljelijät eivät jää varjoon, vaan he viitoittavat nuorille tien siihen tienhaaraan, josta nuoret ennakkoluulottomasti ja rohkeasti jatkavat arvokasta, sukupolvien takaista työtä. Kieltämättä se on lämmittävä tunne, kun ELY-keskukseen tulee keskustelemaan isä ja poika, isä ja tytär, äiti ja poika tai äiti ja tytär tilanpidon jatkamiseen liittyvistä käytännöistä. Jatkuvan epävarmuuden keskellä on kuitenkin olemassa jotain varmaa ja pysyvää – tilanpidon jatkaminen, ruuan tuottaminen, omavaraisuuden varmistaminen. Suhtautuminen siihen jatkuvaan epävarmuuteen, mikä maatalouden parissa työskenteleville on tullut tutuksi eri ohjelmakausien sisältöjen vaihtuessa, on jossain vaiheessa kääntymässä vahvuudeksi meille kaikille. Se vahvuus on syntynyt hyvien verkostojen välityksellä, jonka keskellä kulkee vahva ketju. Tämä tutuksi tullut ketjuajattelu, pellolta-pöytään, näkyy toivottavasti myös sinivalkoisena-värinä tämän joulun ruokapöydässäsi. Itse teen tänäkin jouluna ruokalautasella maakunnallisen retken eri puolille Suomea. Hieman vaivannäköä se vaati, mutta vuosi vuodelta valikoima on ollut laajempi – ja olen iloinen siitä.
Palataan ensi vuoden alussa kiinni tulevan kevään tuomiin mahdollisuuksiin luomusektorilla. Valoa on näkyvissä. Sitä ennen kuitenkin laskeudutaan Jouluun ja vietetään se kullekin parhaalla mahdollisella tavalla.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Joulua!
