Kevät on muutosten aikaa

  Meneillään oleva toukokuu on jo edennyt puoleen väliin. Vuodenajoilla on tapana yllättää ainakin itseni – eikä tämä kevätkään tullut hiipien. Viime viikolla aamupäivän aikana keskiviikkona mielestäni aamulla ei ollut vielä puissa hiirenkorvia, mutta puolen päivän aikaan ruokatunnilla maisema ikkunassa oli jo toinen. Lämpö ja keväinen sade laittoi boostia puihin. Boostia on tullut tänä keväänä […]

Lue lisää

Työpajojen taontaa….

Ilmiö Virtuaaliset työpajat ovat tämän päivän arkea ja niitä pajoja olemme täällä ELY-keskuksessakin saaneet toteuttaa kevään aikana. Työpajojen tarkoituksena on tuottaa ja saada evästystä tulevan ohjelmakauden valmisteluun ja ennen kaikkea saada konkreettisia kehittämisehdotuksia, joita voidaan hyödyntää Etelä-Savon alueellisen suunnitelman valmistelussa. Suunnitelman sisältö on merkityksellinen, sillä se ohjaa ELY-keskuksen maaseuturahoituksen suuntaamista ohjelmakaudella 2021-2027. Tyyli Työpajojen valmistelussa […]

Lue lisää

Kellojen kilkatusta virtuaaliseen työpajaan 7.4

Kansanperinne tietää kertoa, että kellokeskiviikkona lehmien kaulaan laitettiin kellot. Lehmät saattoivat päästä jo laitumille kirmailemaan. Nyt kun ulos katsoo, ilma on kyllä kirmailemisen oloinen, mutta maa on vielä talven jäljiltä kylmyyttä hohkava ja järvet lepäävät harmaantuvan jääkannen alla. Vielä ei ole kellojen aika laitumilla. Annetaan siis maan sulaa vielä ja jäiden lähteä rauhassa. Kevät yllättää […]

Lue lisää

Voisiko luomulle lämmetä?

Jokin aika sitten raivasin työhuoneen kaapistoja tyhjemmäksi edessä häämöttävän työpaikan monitoimitilaremontin tieltä. Aika paljon on tullut jemmattua monenlaista paperia silläkin olettamuksella, jos sitä joskus vielä tarvitsisi. Ja nyt tässä vaiheessa on melko noloa huomata, että sitä ”joskus vielä”- paperia on kertynyt jonkin verran. Mutta ainakin yksi paperi on säilynyt kymmenen vuotta mapissa odotustilassa, ja oli […]

Lue lisää

Tammikuun taittuessa….

Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Ollaan jo lähes kuukauden viimeisessä päivässä kiinni. Globaalilla tasolla katsottuna tammikuussa tapahtumarikkautta ei ole puuttunut sen enempää Amerikan kuin itänaapurin suunnasta. Paikallisella tasolla tapahtumien rikkaus tiivistyy päiväkohtaisten koronatartuntojen määrän seuraamiseen. Itse asiassa tänään tulee vuosi täyteen siitä, kun Suomessa todettiin ensimmäinen koronatartunta. Emmepä vielä silloin tienneet, minkälaisen uuden arjen äärellä […]

Lue lisää

Hei, kuuluuko, mikrofoni on auki…..

  Tunteiden kuukausi Joulukuun ja samalla vuoden viimeiset päivät ovat käsillä. Meneillään oleva kuukausi on vuoden kuukausista ehkä tunteikkain, sillä joulukuun päiviin kätkeytyy monta juhlakasta päivää. Moni saattaa aloittaa joulun valmistelemisen ja odottamisen toki jo aiemminkin, mutta yleensä erilaisia valokoristeita viritellään Itsenäisyyspäivän aikoihin. Siinä välissä ennen varsinaista joulua vietetään pieniä jouluja, liputetaan Suomen kansallissäveltäjä Jean […]

Lue lisää

Jotain uutta, jotain vanhaa, uudelleen sävellettyä…..

Syksyn aikana televisiossa pyörinyt Vain Elämää- ohjelman yhdestoista kausi päättyi viime perjantaina. Jälleen taajuuksille sateli hienoja uudelleen sovitettuja nuotituksia eri musiikkilajien taitelijoiden urien varrelta. Formaatin ajatuksen mukaisesti seitsemän erilaista ”tyyppiä” istahtaa pöydän ääreen vuorotellen isännöimään ja emännöimään päivän kulkua. Päättyneellä kaudella näkyi artistien järkkymätön palo omaan työhönsä ja siihen, miten esitettävä biisi pienen käsittelyn jälkeen […]

Lue lisää

Luomuvalvonnan vaikuttavuudesta…..

Ilmiö Viime viikonloppuna kiinnitystä menneeseen kesään haettiin taas kellojen viisareiden kääntämisellä. Se on oikeastaan aika hyvä muistisääntö, kun miettii, mihin suuntaan aikaa siirretään. Toki voisi kysyä, kuka meistä omistaa kellon, jossa vielä on ne perinteiset viisarit. Digiaikana kellonajan siirtäminenkin tapahtuu lähes kaikissa aikaa näyttävissä ”raudoissa” sisäisesti sillä välin, kun itse nukumme parhainta unta. Yleisesti ottaen […]

Lue lisää

Metsään on tullut jo syys…

Syksy on sadonkorjuun kulta-aikaa. Satoa kerätään nyt monella tapaa ja monesta paikkaa. Syysviljojen puinti on vieläkin jossain meneillään – puintikaudesta on tullut pitkä.  Juuresten nosto on kiivaimmillaan, ja poikkeuksellisen lämmin sää luo omat haasteensa varastoitavalle porkkanalle. Laidunnurmet eivät vieläkään asetu ansaittuun lepoon, vaan sopivien olosuhteiden salliessa puskevat vielä uutta kasvustoa nautojen nautittavaksi. Ihmeellistä sekin. Monenlaista […]

Lue lisää

Vielä on kesää jäljellä…..

Havaintoja pelloilta Elokuun viimeinen päivä aloittaa valmistumisen syksyyn. Syksystä ei kuitenkaan hetkeen tarvitse haaveilla mikäli on meteorologi Matti Huutosta uskominen. Virallisesti nimittäin syksyn sanotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila jää pysyvästi alle kymmenen celsiusasteen, mutta pysyy kuitenkin nollan yläpuolella. Sääennuste näyttää, että lämpö hellii vielä ainakin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Ei ihme, että osa luonnosta on lähtenyt […]

Lue lisää

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja