Mitta täynnä – jo vuodesta 2011, ainakin
Vanhemmiten on tullut huomattua, että erilaiset kotiaskareet stimuloivat aivoja hyvinkin tehokkaasti. Ilmiö on siinä mielessä erikoinen, että stimulaation aiheuttajalla ei vaikuta olevan konkreettista korrelaatiota aivoissa muodostuvaan lopputulemaan.
Selkeä yhdistävä tekijä näillä lopputulemilla on, että ne eivät sisällä juurikaan mitään positiivisia aatoksia. Kyseessä on hyvinkin perinteinen ns. perkelöitymispisteen saavuttaminen, valtaosassa tapahtumia.
Todennäköisesti tässä ilmiössä on kyse siitä, että em. kotiaskareet ovat toimia, jotka eivät enää vuosikymmenten harjoittelun jälkeen vaadi suurtakaan älyllistä ponnistusta. Imuroinnissa on jo lapsena tullut opittua, ettei sitä kannata tehdä, jos ei imuroi joka nurkkaa ja lumen luominen aiheuttaa vain vitketutusta keväämmällä, jos et jo ensilumesta alkaen mieti, minne meinaat saada koko talven lumet mahtumaan.
Uutena ilmiönä perkelöitymisen korkeammalle asteelle kehityttyäni on tullut ns. aavistusvitutus, anteeksi kielenkäyttöni. Tämä on kehittynyt sen myötä, että on oppinut ennakoimaan esimerkiksi puoluepoliittisen retoriikan muuttumista käytännön uhkiksi tai Brysselistä tulevista raporteista aistittavissa olevista tulevista hankaluuksissa Suomelle, erityisesti suomalaiselle maaseudulle.
Hankalin aavistusvitutuksen muoto on se, että tulevan viikon kalenteria katsoessa alkaa kehittää oletetuissa aivoissaan valmiita skenaarioita, millaisia keskusteluja ja puheenvuoroja sovituissa teamseissa ja webinaareissa kuulee. Tämä huono tapa on seurausta vuosien ja voi jo sanoa vuosikymmenten kokemuksesta, mitä yleensä minkäkin tahon suusta todennäköisesti kuulee.
Perkelöitymisen ja aavistusvitutuksen ero on siinä, että perkelöitymiseen on syy, johon vaikuttaminen saattaa olla jo myöhäistä, mutta aavistusvitutus perustuu pelkkään olettamaan, vaikka voikin olla kokemusperäistä. Näistä kahdesta pitäisi kyetä muodostamaan hybridi, jossa kumpaankaan ei olisi tarvetta, nimeä en ole vielä sille keksinyt.
On kuitenkin todettava, että lähes aina pystyn käymään näihin molempiin ilmiöihin liittyvät keskustelut jo ennakkoon pääni sisällä. Ja ehkä joskus valikoidun pienen porukan kesken, jossa kärsimme samoista vaivoista. Näin vasta-aineet ennättävät tehdä tehtävänsä ja pystyn toimimaan kutakuinkin korrektisti valtaosassa työperäisiä tilanteita.
Mutta jutun otsikkoon, miten niin jo vuodesta 2011, ainakin? Lue alta, niin saat vastauksen.
Mitta täynnä
Maatalous suurin vesistöjen saastuttaja, maataloustuki tulisi lakkauttaa, maatalouden ympäristötuki epäonnistunut, tuotantoeläimiä kohdellaan huonosti, EU:n budjetista valtaosa maatalouden tukemiseen, maataloustuottajan asemaa ei saa parantaa elintarvikeketjussa. Tasaisin väliajoin nähtyjä otsikoita, joiden takana usein pelkkää politiikkaa ja populismia ja varsinainen asia jää hämärän peittoon.
Worldwatch –instituutin Maailman tila 2010 –raportti antaa synkän kuvan maapallomme selviytymismahdollisuuksista. Vaikka synkkyyttä kiillottaisi poistamalla raportin tarkoitushakuisuus, niin silti ollaan lähellä totuutta. Maailmanmeno on sitä luokkaa, että lapsenlapsia ei käy kateeksi.
Keskeinen viesti raportissa on, että entistä useammalla ihmisellä on entistä enemmän rahaa ostaa entistä turhempaa roinaa. Ja, kun on kysyntää, on tarjontaa ja, kun on riittävän paljon löysää rahaa, tarjotaan sellaistakin, jolle ei alun perin ollut edes kysyntää. Ja siinä vaiheessa unohtuu niin ympäristöarvot kuin suhteellisuudentaju siitä, mihin ihmisellä on pitkällä aikavälillä varaa tai mikä on välttämätöntä ja mikä ei.
Filosofiat sikseen, sillä maailmasta loppuu ruoka seuraavan sadan vuoden aikana, optimisesti nähtynä. Ainoa jännittämisen aihe on, loppuuko ensin ruoka vai puhdas vesi. On hyvä muistaa, että Pepsi Maxinkin tekoon tarvitaan vettä ja Angry Birdsinkin pelaaminen alkaa hiukoa jossain vaiheessa.
Kaiken seurauksena tulee olemaan ruoan hinnan nousu, josta on jo saatu viitteitä. Suunta on oikea, sillä olemme jo vuosia maksaneet ruoasta liian alhaista hintaa. Vuonna 2010 suomalaiset käyttivät tuloistaan enää noin 11 % ruokaan, mikä on Euroopan alhaisimpia lukuja. Suhteutettuna palkansaajien ansiotason kehitykseen, ruoan hinta on reaalisesti laskenut viimeiset 15 vuotta. Pelkästään vuoden 2010 aikana ansiotasoindeksi nousi Suomessa 2,1 % ja elintarvikkeiden hinnat laskivat lähes 5 %.
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että maataloudella ja ruoan hinnan muodostumisella ei ole juurikaan tekemistä keskenään. Suomalaisen maataloustuottajan siivu elintarvikkeiden hinnoista on alle 8 % (alenema 50 % vuodesta 2000), kotimaisen elintarviketeollisuuden noin 27 % (alenema noin 20 %), valtio osuus veroina yli 15 %, tuonnin osuus lähes 20 % (nousua yli 30 %) ja kauppa sekä ravintolat ottavat noin 30 % (nousua lähes 70 %).
Ruoan hinnan nousu tulee entisestään lihottamaan prosenttikatteilla pelaavia kaupan keskusliikkeitä ja elintarvikkeiden tuojia sekä valtiota. Maksajina ovat kuluttajat ja ruoan raaka-aineen tuottajat elintarvikeketjun alkupäässä kohoavien tuotantokustannusten myötä.
Joidenkin parjaama maataloustuki on pienituloisen ystävä ruokakaupassa. Ilman maataloustukea ruoan hinta tuplaantuisi, millä ei normaalituloisille olisi mitään merkitystä, mutta köyhimpien olisi jo vaikea erottaa, poteeko vatsa- vai selkäkipuja. Lisäksi merkittävä osa maataloustuesta kiertää EU:n kautta ja jäisi kokonaan palautumatta Suomeen ilman omaa maatalouttamme.
Niille, joille ruoka on liian kallista, kuten pienituloiset eläkeläiset, opiskelijat tai muusta syystä köyhyysrajan alapuolella olevat, on huolehdittava perustoimeentulo, jolla on varaa ruokaan. Tämä ei kuitenkaan ole maatalouspoliittinen vaan yhteiskuntapoliittinen kysymys.
Ainoa keino maailman väestönkasvun aiheuttaman ruoan kysynnän tyydyttämiseen on jokaisen maan omissa käsissä oleva maataloustuotanto. Maatalouden ongelmien ylikorostaminen on yltäkylläisen yhteiskunnan lieveilmiö. On helppo heittää puolihuolimattomia ruoantuotannon vastaisia kommentteja tai hiipparoida huppupäässä possuja potkimassa, mutta käsittämättömän korkea kynnys puhua maatalouden todellisesta merkityksestä ja tekemästä työstä mm. ympäristöasioiden osalta.
Niin kauan, kun ihminen syö ruokaa elääkseen ja tuhoaa maapalloa turhalla kulutuksella ja omilla päästöillään, on suorastaan härskiä sylkeä jatkuvia syytöksiä maatalouden marginaalisista epäkohdista. Kukaan ei pidä turhasta työstä ja jatkuva maatalouden harjoittajien ympäristön hyväksi tekemän pitkäjänteisen työn mitätöinti alkaa pikkuhiljaa ketä tahansa turhauttaa.
Maatalouselinkeino on valmis jatkamaan yhteistyötä koko suomalaisen ruokaketjun kehittämiseksi, jotta suomalaisille on jatkossakin tarjolla turvallisia, puhtaita ja kohtuuhintaisia kotimaisia elintarvikkeita. Tämän yhteistyön tulee kuitenkin olla sellaista, jossa maatalouden yhteiskunnallinen merkitys tunnustetaan ja rahaa riittää myös ketjun alkupäähän.
JOS JAKSOIT LUKEA TÄNNE SAAKKA, OLET KIITOKSEN ANSAINNUT.
Tämä kirjoitus on tammikuulta 2011 ja, kuten siitä voi nähdä juuri mikään ei ole muuttunut. Suurimmat muutokset ovat, että maatalous on syyllinen entistä suurempaan joukkoon maailman ongelmia (suurimpana ilmastonmuutos), tuottaa vääränlaista ruokaa (kotieläintuotanto) ja on vielä huonommassa taloudellisessa tilanteessa.
Uutta on myös se, että entistä pienempää joukkoa niin poliittisia päättäjiä, virkamiehiä, kaupan tai teollisuuden edustajia kuin kansalaisiakaan näyttää kiinnostavan (siis ihan aikuisten oikean aidosti, joka johtaa konkreettisiin tekoihin ja päätöksiin) onko Suomessa maataloutta tulevaisuudessa vai ei.
Mitta on minulla täynnä. Siksi olen ostanut niitä lisää ja pidempiä. Sekä rauhoittavia lääkkeitä.
