Kop Kop Kop

Kevät kiirii kynnykselle – ainakin viime päivien auringonpaiste on saanut lämpöisempiä seinän vieremiä riisuutumaan talvipaidastaan. Kevään merkit ovat ilmassa paitsi sääkartalla myös täällä hallinnossa. Puhelinliikenne vilkastuu siemenasioihin liittyvissä kysymyksissä. Saatavuus tai pikemminkin saavuttamattomuus on tämänkin kevään ilmiö luomusiementen osalta. Parilla viime vuodella on vaikutuksensa tähänkin kevääseen, joten kannattaa olla niiden ensimmäisten joukossa siemenkaupoissa tilauksia tekemässä. Muistathan, että mikäli et saa haluamaasi tai markkinoilla ei vain ole saatavilla luomusiementä, ole yhteydessä ELY-keskukseen mahdollisen poikkeusluvan hakemisen osalta. Hakemuksia on jo tullut kiitettävään tahtiin – silti muistutus tältä osin ei ole koskaan liiaksi. Välähtelevä kevätaurinko voi sumentaa joskus selvältäkin tuntuvan asian ja kadottaa sen mielestä pitkäksikin aikaa, kunnes sitten viimeistään tarkastuksessa luvaton lajike ilman palautettua hakemusta nousee uuteen ”päivän valoon”.

Kevään myötä myös vuosittaiset tarkastukset ovat lähteneet kentälle. Luomutarkastaja ottanee lähi viikkoina yhteyttä tutuissa asioissa, joten varaile jälleen kerran hyvälle hollille kaikki ne muistiinpanot ja dokumentit, joita edellisen tarkastuksen jälkeen olet ylös rustaillut. Pääpaino on papereissa, varastoissa ja näiden kautta tuotteiden jäljitettävyydessä. Nyt kannattaa käydä niitä papereita läpi ja hieman kuulostella, miten edellinen vuosi mahtoi mennä, jäikö jotain parantamisen varaa vai kannattaisiko jotain tehdä toisin, jotta tulos olisi vieläkin parempi? Jos epävarmuus iskee ennen tarkastusta, hyödynnä Neuvo 2020-palvelua yhdessä neuvojan kanssa. Se on oman toimintasi varmentamista parhaalla mahdollisella tavalla.  Tarkastajan tullessa kysele, jos et ymmärrä jotain – ja tarkastuksen jälkeen anna palautteesi tarkastuksesta. Näin saamme tietoa onnistuneesta tarkastuksesta ja saamme myös tietoa, mitä pitäisi tehdä vielä paremmin. Kokeilussa on myös uuden Luova-järjestelmän käyttöönotto, eli perinteinen paperinen tarkastuslomake kasvituotannossa kulkee sähköisiä polkuja pitkin.  Tämä kokeilu onnistuessaan mahdollistaa askeleen kohti paperitonta tarkastusta. JEE!

Vielä tarkastuksesta…..Ei pidä säikähtää, jos jollekin tarkastaja ilmoittaa puhelinsoiton sijasta koputtamalla tilasi oveen. Maaseudun Tulevaisuudessa uutisoitiin 23.1.2019 ennalta ilmoittamattomista ylimääräisistä tarkastuksista. Suomessa vakiintuneen käytännön on katsottu aiemmin riittävän siihen, että luomuvalvonta on ollut luotettava – Komission mielestä ei. Tästä syystä pienelle osalle toimijoista tehdään näitä ns. ”kop kop kop” –käyntejä. Edelleenkään ei pidä säikähtää, tehdään niin kuin ylemmältä taholta määrätään ja vahvistetaan sitä kautta jo olemassa olevaa luottamusta. Ehdoton kielto herättää aina epäilyn, ehdollinen myöntö vahvistaa luottamuksen.

Näitä ns. yllätyskäyntejä tehdään monella sektorilla, viimeksi tällä viikolla uutisoitiin Seefeldin MM-kisojen dopinghässäkästä. Ilmeisesti tämänkin kaltaista valvontaa tarvitaan silloin, kun epäilys nousee riittävän suureksi. Hämmennys on suuri kaikkien osalta. Luomussa toimivien viljelijöiden luotettavuutta ja luomuvalvonnan toimivuutta tarkastellaan vuosittain ja näiden kahden yhteen sovittamana mitataan myös kuluttajan luottamusta suhteessa luomuun. Tilastot puhuvat puolestaan: Pro Luomun tiedotteessa 26.2.2019 kerrottiin suomalaisten ostavan yhä enemmän luomua. Viime vuonna luomutuotteiden myynti vähittäiskaupassa lisääntyi yhdeksän prosenttia.

Valvonnalla varmistetaan monia eri asioita ja se varmistaa monia asioita myös meille kuluttajille. Harva meistä esimerkiksi tietää, miten säädeltyä toimintaa kotimainen luomutomaatti kaupan hyllyssä pitää sisällään. On sen kasvatusta niin monen linssin takaa tarkasteltu, ettei se paikkaansa olisi boksissa saanut, jos jotain olisi mennyt pieleen…..oli tomaatin elämää tarkasteltu sitten ennalta ilmoitetulla tarkastuksella tai ennalta ilmoittamattomalla.

Auringon täyttämää maaliskuuta kaikille!

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja