Metsä bioenergian ja hyvinvointia edistävien luonnontuotteiden lähteenä
Joroisissa järjestettiin Biotalous tutuksi -hankkeen tiimoilta lokakuun alkupuolella luento, jonka aiheina olivat metsälähtöinen bioenergian tuotanto, ja metsistä saatavien luonnontuotteiden hyödyntäminen.
Metsät toimivat hiilinieluina
Maapallon jatkuvasti kasvavan väkimäärän ennustetaan tarvitsevan vuoteen 2030 mennessä 50 prosenttia enemmän ruokaa, 45 prosenttia enemmän energiaa ja 30 prosenttia enemmän vettä kuin nyt. Suurena haasteena on, miten näihin lukuihin päästään siten, että maapalloa ympäröivä, ekosysteemillemme elintärkeä ilmakehä ei vaurioidu entisestään.
– Metsät ovat ratkaisu hiilineutraaliuteen pyrittäessä, totesi Kyösti Turkia, bioenergian ja biotalouden asiantuntija Suomen Metsäkeskuksesta.
Voimakkaimmin hiiltä sitoutuu 30 – 50 vuotiaisiin hoitamattomiin, täystiheisiin metsiin, joissa ei tehdä hakkuita.
– Pitkässä juoksussa hoidettu ja harvennettu metsä sitoo kuitenkin tehokkaammin hiiltä kuin hoitamaton; mitä nopeammin puu kasvaa, sitä enemmän se sitoo hiiltä.
Kuolevasta metsästä alkaa puolestaan vapautua hiiltä ja ravinteita metsän ekosysteemin kiertoon.
Luonnonvarakeskuksessa on tehty monenlaisia laskelmia metsien hiilensidontakapasiteetista.Yksi kuutiometri puuta varastoi hiilidioksidia noin 1 – 1,5 tonnia.
– Etelä-Savon puuston vuotuinen keskikasvu on 7,2 kuutiometriä/hehtaari. Hehtaari kykenee sitomaan hiilidioksidia 10,72 tonnia. Etelä-Savon metsät ovat hyvin suuri hiilinielu.
Suomen metsäalueiden hiilivarannoista 90 prosenttia sijaitsee maaperässä ja 10 prosenttia puustossa. Energian käytössä on meneillään siirtymävaihe, kun fossiilisesta energiasta pyritään luopumaan.
– Tavoitteena on, että vuoteen 2035 mennessä energiantuotanto on hiilineutraalia maassamme.
Metsähake ja metsäteollisuuden sivuvirrat energiakäytössä
Uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta Suomessa vuonna 2019 oli 37 prosenttia, fossiilisten polttoaineiden 34 prosenttia, ydinvoimaloiden tuottaman energian osuus oli 18 prosenttia ja turpeen 4 prosenttia. Kuusi prosenttia energiasta saatiin muista lähteistä, kuten vesi- ja tuulivoimasta, aurinkoenergiasta sekä biopolttoaineista.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytön määrä energiana on pienentynyt. Puupolttoaineet ja uusiutuva energia ovat kasvattaneet osuuksiaan hienoisesti.
ProAgria ja Metsäkeskus ovat tehneet selvityksiä ja edistäneet metsälähtöisen bioenergian tuotantoa ja hyödyntämisistä.
– Uudet energiaratkaisut ovat tulevaisuudessa hybridiratkaisuja, jotka hyödyntävät energiatehokkaasti puuenergiaa muihin uusiutuviin, kuten aurinkoenergiaan ja maalämpöön.
Metsänhoidon sivutuotteiden käytöstä energiaksi on Etelä-Savossa kokemusta pitkältä ajalta.
– Kannoista, harvennushakkuista ja muista metsänhoidon sivutuotteista saadaan 40 prosenttia metsien tuottamasta energiasta. Metsähaketta käytetään sekä pienissä aluelämpökeskuksissa että voimaloissa.
Metsänkäsittelyyn on kehitelty uusia korjuumenetelmiä ja -teknologioita, joiden avulla metsien ylijäämäpuut saadaan tehokkaammin energiakäyttöön.
Käytäväharvennus on työmenetelmä, joka tehostaa pienpuun käyttöä energiana.
Voimaloiden energiatehokkaissa kattiloissa jopa tuoretta puuta pystytään polttamaan tehokkaasti. Poltossa syntyvät savukaasut kerätään talteen ja otetaan hyötykäyttöön esimerkiksi lämpöenergiana.
Kansalliset ja alueelliset metsäohjelmat metsänkäytön viitoittajina
Alueellisissa metsäohjelmissa laaditaan suuntaviivat metsien käytölle. Etelä-Savon metsäohjelma vuosille 2021 – 2025 hyväksyttiin syyskuussa.
– Etelä-Savossa on nähtävillä maltillista metsäenergian kasvua. Uusituvan energian osuus alueen energiankäytöstä on 50 prosenttia tällä hetkellä. Suurin muutos kohdistuu turve-energian käytön vähentämiseen.
Kansallisen energiastrategian tavoitteena on puun käytön lisääminen. Puun käyttöön vaikuttaa muun muassa kustannuskilpailukyky, kannattavuus, saatavuus ja korjuumenetelmät.
Metsähakkeen suurin kysyntä ja isoimmat käyttöpaikat keskittyvät Etelä-Suomeen ja rannikolle. Kuljetuksiin tarvitaan tehokas logistiikka kotimaasta saatavan raaka-aineen hyödyntämiseksi. Viime vuonna Suomessa käytetystä energiahakkeesta 20 prosenttia tuotiin ulkomailta.
Metsästä saadaan energiaa ja lämpöä, mutta monenlaista muutakin.
– Metsäteollisuuden sivuvirtoina syntyy kemianteollisuuden tuotteita, joista voidaan valmistaa esimerkiksi mäntyöljyä, ksylitolia, kartonkien päällystysmateriaalia, biokaasua ja tekstiilikuituja, luetteli Turkia.
Luonnontuotteita puista
Johtava tutkija Mikko Kurttila Luonnonvarakeskuksesta luennoi Joroisten Biotalous tutuksi -tapahtumassa metsistä saatavien luonnontuotteiden hyödyntämisestä. Luonnontuoteala on ollut viime vuosina vahvalla kasvu-uralla, joka on myös lisännyt ja monipuolistanut alan tutkimusta.
Metsät ovat kautta aikain tarjonneet monenlaisia hyötyä, kuten rakennusmateriaaleja, polttopuita ja energiaa, marjoja ja sieniä, tarve-esineiden valmistusta sekä luontomatkailuun liittyviä hyötyjä.
Jokamiehenoikeudet määrittävät, mitä metsien luonnontuotteita saa kerätä vapaasti.
– Jokamiehenoikeuksien ulkopuolella olevat luonnontuotteet, kuten mahla ja pakuri ovat maanomistajan hyödynnettävissä ja ne voivat olla siten omistajille uusi ansaintamahdollisuus, totesi Kurttila
Hän painotti, että metsien luonnontuotteiden tehokkaammassa ja monipuolisemmassa käytössä on potentiaalia, joka toisi hyötyä metsänomistajien lisäksi koko yhteiskunnalle.
– Metsän käsittelyssä ei tällä hetkellä oteta juuri huomioon luonnontuotteita. Osa luonnontuotteista hyötyy metsien hakkuista, osa taas kärsii niistä.
Kurttila esitteli luennossaan erityisesti mahlaan ja pakuriin liittyvää tutkimusta, jota Luonnonvarakeskus on toteuttanut useissa eri hankkeissa. Molempia luonnontuotteita saadaan koivusta. Tutkimusmateriaalia on kerätty muun muassa pakuriymppien kasvun onnistumisesta, kummankin tuotteen sadon laadusta ja määrästä sekä tuotto-odotuksista ja käyttömahdollisuuksista. Sitäkin tutkimuksessa on pohdittu, millaisessa kunnossa puut ovat tuotantokäytön jälkeen.
Mahlantutkimusta tehty kahtena keväänä
Luonnonvarakeskus on tehnyt mahlantutkimusta vuodesta 2019 alkaen yksityisten metsänomistajien metsissä, niin sanottuna kansalaistutkimuksena. Tutkimuskoivikot sijaitsevat Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tutkimuksessa oli vuonna 2019 mukana 64 koivikkoa ja 193 koivua. Keväällä 2020 määrä laski hieman.
– Tässä tutkimuksessa kerätään tietoa erityisesti erilaisten koivujen ja koivikoiden mahlasadoista. Tavoitteena on myös saada tietoa suositusten laatimiseksi mahlakoivikon hakkuuohjelmasta, eli missä vaiheessa metsikön kiertoaikaa mahlaa kannattaa koivuista valuttaa.
– Pohjois-Karjalassa ennätyspuut tuottivat vuosi sitten jopa yli 200 litraa mahlaa kevään keräilyaikana. Tänä vuonna satotasot olivat alhaisempia poukkoillen edenneen kevään vuoksi.
Mahlasadon määrään vaikuttavat sään lisäksi muut seikat. Tutkimuksessa on haettu erityisesti puun läpimitan ja sen tuottaman mahlamäärän välistä riippuvuussuhdetta.
Saatujen tulosten perusteella yhden koivun keskimääräinen mahlamäärä oli vajaa 50 litraa vuodessa.
– Mittauksia pitää vielä jatkaa. Ne antavat osviittaa, mutta kahden vuoden mittaustulokset eivät vielä riitä johtopäätösten tekemiseen.
Mahlan tuotannon kannattavuutta laskettaessa tulee ottaa huomioon ainakin investoinnit keräilyvälineisiin, myydäänkö mahla toimitettuna ostajalle vai pystykaupalla ja tarvittava työn määrä, metsikön perustamis- ja hoitokulujen lisäksi.
– Mahla ei itsekseen tule puusta, vaan vaatii aika paljon työtä, totesi Kurttila.
Pakuri kiinnostaa kovien tuotto-odotusten vuoksi
Pakuri on lahottajasieni, joka kasvaa koivun rungossa. Pakuria on alettu viljelemään ymppäämällä sienirihmastoa sekä istutuskoivikoihin että luontaisesti kasvaneisiin hieskoivikkoihin.
Luonnonvarakeskuksessa on tutkittu pakurin eri kasvatusmetodeja, niiden kustannuksia ja tuotto-odotuksia. Laskelmissa on otettu huomioon myös puusadon menetys, jonka pakurinviljely aiheuttaa isäntäpuustolle.
– Viljely on kannattavaa, jos tuotto ylittää pakurin viljelykustannukset ja viljelyyn käytetyn puun arvon menetyksen. Huonosti tuottavat metsäalueet, kuten hieskoivikot olisivatkin metsänomistajan kannalta parhaita pakurin viljelyyn.
Pakurikäävän kasvua satokelpoiseksi joutuu odottamaan useita vuosia. Sadon onnistuminen on yksi epävarmuustekijöistä. Myös markkinat ja hinta tulevaisuudessa ovat kysymysmerkkejä.
– Yritykset lupaavat pakurille tällä hetkellä korkeaa tuottoa. Sato on kuitenkin korjattavissa vasta noin kymmenen vuoden kuluttua. Ei ole tietoa, millaiset markkinat ovat kymmenen vuoden päästä.
Luentonsa päätteeksi Kurttila esitteli koivun tehokäyttömallin, jossa samaa puuta käytettäisiin ensin mahlan tuotantoon ja sen jälkeen pakurin viljelyyn. Kannossa ja kaadetussa rungossa voisi vielä lopuksi kasvattaa toista erikoissientä, esimerkiksi lakkakääpää.
Biotalous tutuksi -tiedonvälityshankkeessa tuodaan esille uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamisessa. Hankkeen toteuttajana on Rajupusu Leader ry ja alueena Joroinen, Rantasalmi, Juva ja Sulkava.
Teksti: Sofia Flygare
Kuvat: Luonnonvarakeskus, Metsäkeskus, Pixabay
