Maaseutukuriiri-viestintähanke on solminut yhteistyösopimuksen näyttelijä Ville Haapasalon kanssa.

Ville Haapasalo tähdittää Etelä-Savon maaseutumatkailusta kertovia videoita.

 

Teksti ja kuva: Tiina Judén

Viestintähanke tuottaa kolme maaseutumatkailuun liittyvää videota, joiden vihreänä lankana on Villen Vihreän kullan tie. Tarinoita tähdittää siis Ville Haapasalo ja videoilla sivutaan maaseutumatkailun lisäksi Etelä-Savon ja tulevan Saimaan maakunnan kolmea strategista kasvukärkeä: vesi, metsä ja ruoka.

Käsikirjoitukset videoihin kirjoittaa viestintähankkeen tiedottaja Tiina Judén. Videotuotannon hoitaa kuopiolainen Tallistudio.

Kuvauskohteiksi on valittu kolme Vihreän kullan kulttuuritielle sijoittuvaa kohdetta, jotka ovat Miekankoski, Ollinmän viinitila sekä Puumala & Sahanlahti. Videot kuvataan kesäkuussa.

 

Miekankoskella kuvataan kalastusmatkailua, mummolatunnelmaa kahvilassa ja uiton historiaa. Kuvassa kalastaja Jukka Laasonen Mikkelistä koettaa onneaan toukokuun alussa.

Miekankoski-videossa tullaan käsittelemään kalastusmatkailua, uittomuseota, kahvilan mummolatunnelmaa sekä Miekankosken Venäjänrajahistoriaa. Samalla sivutaan luomumetsiä ja mahlantuotantoa.

 

Ollinmäen viinitila Anttolassa on yksi Suomen perinteikkäimpia. Palkittujen viinien valmistuksen lisäksi, tilalle tehdään viinitilamatkoja ja tasting-tilaisuuksia. Maatilamajoitusta ja tapahtumia järjestetään myös.

 

Ollinmäen viinitila -videossa kerrotaan viininvalmistuksesta, tastingeistä ja Sapaksista sekä viinitilamatkailusta. B&B-matkailua, mökkimajoitusta ja muikun pyyntiä väläytetään myös.

Ollinmäen viinitilan emäntä Sirpa Villanen kertoo viininvalmistuksesta. Kuva on otettu ylhäällä vanhaan AIV-rehutorniin tehdyssä näköalabaarissa, jossa kuvataan yksi kohtaus Ville Haapasalon tähdittämästä videosta.

 

Puumala valikoitui kuvattavaksi kohteeksi osittain siksi, että Haapasalo on Puumalan kesäasukas. Se on myös luonnonkaunis ja monipuolinen mökkeily- ja matkailukunta, jonka rengastie kiinnostaa pyöräilijöitä. Toinen kuvausten kohde Sahanlahti Resort on palkittu matkailuyritys, jonka lähiruokamenu on saanut D.O.Saimaa-merkin.

Puumala & Sahanlahti -videolla kerrotaan Saimaan rengastiestä ja sähköpyörien vuokrausmahdollisuudesta. Sahanlahden osuudessa kerrotaan uudesta pakopelihuoneesta, Suomen kauneimmasta terassista, lähiruuasta ja D.O.Saimaa-merkistä, Norppa-risteilyjä unohtamatta.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja