Samu-sirkkoja Sykkeessä

Ida Hakola on digitaalisen markkinointiviestinnän toimiston Vapamedian perustaja.

Teksti ja kuvat: Tiina Judén

Yrittäjänpäivän Syke-tapahtumassa etsittiin joukkoälyn, taiteen ja kulttuurin sekä kehumisen ja palkitsemisen vaikutuksia työpaikan arkeen ja yritysten kehittämiseen.

Saimaa Stadiumilla meneillään olevassa tapahtumassa esiteltiin myös mahdollisia ratkaisuja ruoantuotannon kestävyyshaasteisiin.

Uutta maataloutta edusti Entocuben edustajan Jonas Aaltion puheenvuoro syötävistä hyönteisistä. Hyönteisten proteiinipitoisuus yltää nimittäin naudanlihan tasolle. Maatalouden alana se on kuitenkin  ilmastoystävällisempi, kuin lihantuotanto.

Espoolainen Entocube on vain yksi hyönteistuotantoon, sen markkinointiin ja teknologiaan erikoistunut yritys, mutta alansa pioneeri. Yritys on auttanut alulle jo seitsemän sirkkafarmia Suomessa. Yhdellä farmilla kasvaa noin kolme miljoonaa sirkkaa.

Suomalaisilla Samu-sirkoilla on jo Hyvää Suomesta -sertifikaatti. Sirkat syntyvät, kasvavat ja ne lopetetaan pakastamalla Suomessa. Tuotteella on myös suomalaisen työn avainlippu.

Sirkkojen tie on Suomessa vasta alussa, mutta Suomi on hyönteisasenteissa Euroopan maiden edelläkävijä. Kuluttajien ennakkoluuloissa on kuitenkin vielä työnsarkaa ja osittain siksi Etelä-Savossa on meneillään muun muassa Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksen hallinnoima Sirkkaa sopassa -hanke, jonka osatoteuttajana on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Projektipäällikkönä on lehtori Eeva Koljonen ja hanketta rahoittaa Sitra.

Jonas Aaltio Entocubesta kokkaili maistiaisia Samu-sirkoista.

 

Maistamalla tutuksi

-Sirkkaa sopassa -hankkeen taustalla on huoli maapallon ilmastonmuutoksesta ja vaihtoehdosta lihalle, Koljonen sanoo.

Hankkeen myötä Etelä-Savon koululaiset ovat päässeet maistamaan sirkkoja. Ammattikeittiöille on tehty kyselyitä ja selvitetty niiden suhtautumista hyönteisravintoon.

-Tämä on tuote, jonka voi tehdä vain maistamalla tutuksi ja hyväksyttäväksi, sillä siihen liittyy paljon ennakkoluuloja, Koljonen lisää.

Sirkkojen tuottaminen on lähtenyt nopeasti liikkeelle sen jälkeen, kun Evira hyväksyi sirkat elintarvikkeiksi tämän vuoden alussa.

Syke-tapahtumassa Jonas Aaltio kokkaili paistinpannulla sirkoista herkullista täytettä skageneille ja yleisö sai maistella.

-Sirkoissa on 19,5 grammaa proteiinia sadassa grammassa. Lihassa sitä on 19,3 grammaa. Lisäksi näissä on kitiiniä ja Omega-3- ja -6 -rasvahappoja, Aaltio kertoi.

Aaltio uskoo, että sirkat voivat pian olla rapujen kaltaisia herkkuja. Henri Alénin ja Tommi Tuomisen toukokuussa perustama ravintola Ultima Helsingin Etelärannassa on uusin esimerkki kiertotalousravintolasta, jolla on vahva usko hyönteisruokaan. Ultimassa on myös oma pienkasvihuone ravintolan sisällä.

Antti Häkkäsen terveiset hallituspöydästä olivat yrittäjille myönteisiä.

 

Erityisosaaminen ja muuntautumiskyky arvoonsa

Myös oikeusministeri Antti Häkkänen korosti aamuisessa puheessaan erityisosaamisen merkitystä yritysmaailmassa.

-Yksilön oman osaamisen kehittämistä ja toimintakykyä on edelleen parannettava, sillä vain muutos on pysyvää, Antti Häkkänen sanoi.

Tämä on joukkuepeliä, jossa olemme kaikki samassa veneessä, mutta se ei vielä riitä. Meidän on myös soudettava samaan suuntaan, ministeri lisäsi.

Digitaalisen markkinointiviestinnän toimiston, Vapamedian perustaja Ida Hakola taas puhui siitä, miten yrittäjä oppii parhaiten tekemällä. Hänen vinkkinsä menestyksekkääseen liiketoimintaan olivat seuraavat: Ole valmis muuttamaan suunnitelmiasi, tunnista todelliset vahvuutesi, jaa vastuuta, tunnista potentiaalit ja anna myös muille mahdollisuus kehittyä.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja