Särkeä koululaisille

Saimi Löppönen sai särjen Mikkelin satamassa järjestetyssä koululaisten kalastuspäivässä.

 

Teksti , kuvat ja video: Tiina Judén

Rouhialan koulun 2A-luokan oppilas Saimi Löppönen on juuri nostanut pintaongellaan ylös yhden särjen. Hän kertoo kalastavansa silloin tällöin mökillä ja nauttii nyt poikkeuksellisesta koulupäivästä, onkien Mikkelin satamassa.

-Tykkään kalasta ja mielestäni uunikala on parasta, Saimi Löppönen kertoo.

Saimi kertoo syövänsä yleensä lautasen tyhjäksi, mutta jos jotain jää, se heitetään biojätteisiin.

Noin 150 alakoululaista pääsi keskiviikkona onkimaan ja maistelemaan järvikalaa Mikkelin satamassa järjestetyssä valtakunnallisen koululaisten kalastuspäivän tapahtumassa. Tilaisuuden päästä kalan makuun järjestivät yhteistyössä Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry sekä Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset.

-Tarkoituksena on innostaa lapsia paitsi kalastuksen pariin, myös maistamaan järvikalaa, sanoo Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry:n toiminnanjohtaja Rauno Jaatinen.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön Etelä-Savon lasten ja nuorten kalastusohjaaja Aki Hirvonen paistoi koululaisille satamassa Pihlajaveden muikkuja.

-Tarjoamme tänään Pihlajaveden muikkua, sillä se on meidän maakuntakala ja muikkutilanne on Etelä-Savossa hyvä. Muikun lisäksi lapset saavat maistaa myös maukasta särkisäilykettä, Hirvonen kertoo.

Hirvosen mielestä koulussa tarjottavan järvikalan reseptiikkaa pitäisi myös kehittää, jotta kala maistuu lapsille.

Vasemmalta Anni Puhakka, Viivi Pulkkinen, Essi Lång, Erika Orpana ja Venla Pirinen pitivät paistetuista muikuista.

 

Satamassa kala maistui lasten mielestä paremmalta kuin kotona

Rouhialan koulun luokanopettaja Satu Lantta oli iloinen, että lapset olivat päässeet mukaan innostavaan tapahtumaan. 2A-luokan oppilaat kalastivat ja maistelivat paistettuja muikkuja ja kala tuntui maistuvan. Luokan tytöt Anni Puhakka, Viivi Pulkkinen, Essi Lång, Erika Orpana, Venla Pirinen ja Sofia Velikanova ovat yhtä mieltä siitä, että kala on hyvää.

-Tämä maistuu paremmalta, kuin kotona, kuuluu joukosta lähes yhteen ääneen.

Suurena apuna kalastusneuvonnassa on Mikkelin Eläkkeensaajat, jotka ovat tulleet suurin joukoin mukaan lapsia opettamaan ja valvomaan. Satamassa kun voi sattua yhtä jos toista.

Mikkelin Eläkkeensaajat ry:n puheenjohtaja Ilkka Järvinen pohtii, miksi nuoriso ei juuri enää osallistu kalastuskilpailuihin.

-Johtuuko se siitä, että vanhemmat eivät enää kalasta, jolloin lapset eivät saa mallia ja innostusta kotoa, Järvinen kysyy.

Hän toteaa myös, että kalasta ja vapauta -mentaliteetti ei oikein tue ruuan vuoksi pyytämistä.

-Kalasta ja vapauta on hyvä asia isompien kalojen osalta, mutta se viestii enempi kalastusurheilusta, kuin ruuan vuoksi pyytämisestä.

Ilkka Järvinen kertoo, että hauki on kutenut ja ahvenen kutuaika on meneillään. Muikku on edelleen syvällä ja hajautuneena. Sen parveutuminen vaatii vesien lämpenemistä.

-Nyt särkikalat alkavat kutea.

 

Katso video ja Hukan vinkit!

 

Susihukka vahtii, ettei ruoka mene hukkaan

Tapahtumassa oli mukana myös Maa- ja kotitalousnaiset sekä Hukka ruotuun -hankkeen maskotti, joka haluaa kiinnittää katseet vesistöihin ja niiden hyvinvointiin.

Hukka kehottaa lapsia ottamaan lautaselle vain sen verran ruokaa, kuin syövät, mutta maistelemaan uusiakin ruokalajeja. Ruokahävikki on Suomessa huikeat 23 kiloa ruokaa per henkilö vuodessa. Tätä ei edes uskalla kertoa Suomen väkiluvulla. Siinäpä koululaisille tehtävä. Laskea, kuinka paljon suomalaiset heittävät vuosittain ruokaa pois?

Maa- ja kotitalousnaisten Saara Ryhänen jakoi koululaisille kotiin vietäväksi hauskoja postikortteja, joita voi lähettää kavereille tai sukulaisille. Korteissa oli myös tärkeä viesti siitä, miten kukin perhe voi omalta osaltaan vähentää ruokahukkaa.

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja