Terveys on ihmisoikeus

1. Kuvassa vasemmalla on osakas ja teknologiajohtaja Juha Parkkinen. Keskellä yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Saajanlehto ja oikealla osakas ja suhdejohtaja sekä hammaslääketieteen lisensiaatti Jarkko Wuorinen.

Teksti ja kuvat Tiina Judén

Arviolta noin miljardi ihmistä maailmassa kärsii uniapneasta.

Vain kymmenen prosenttia tästä määrästä tietää siitä.

American Academy of Sleep Medicine™:n mukaan noin 26 prosenttia 30-70-vuotiaista kärsii uniapneasta. Myös Eurooppa lähentyy näitä lukuja.

Uniapneaa on kolmentyyppistä. Se voi olla lihavuuden tai ahtaan kurkunpään aiheuttamaa tai sentraalista eli aivotoiminnasta johtuvaa sairautta. Joka tapauksessa se on riski sydämelle ja terveydelle. Sillä on todettu olevan yhteys sydän-ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja dementiaan.

Lievän uniapnean hoidoksi voi riittää laihdutus. Keskivaikeassa tai vaikeassa uniapneassa käytetään hoitokeinona yli- tai alipainehengityshoitoa. Siinä käytetään nukkuessa maskia, joka helpottaa hengitystä ja poistaa katkokset. Joillekin uniapneaa sairastaville voi olla apua uniapneakiskosta tai leikkaushoidoista.

2. eLive Care on innovaatio, joka seuraa ihmisen elintoimintoja ja niiden häiriöitä unen aikana. Sen käyttö on helppoa ja huomaamatonta, sillä anturi tulee petauspatjan alle.


Pieni tutkimuskeskus petauspatjan alle

Savonlinnalainen eLive Ecosystem Oy on saanut tukea Euroopan aluekehitysrahastosta ja EU:n Horisontti 2020 -investointitukea innovaatioon, joka seuraa ihmisen elintoimintoja ja niiden häiriöitä unen aikana.  Tulevaisuudessa laite paljastaa ennakoivasti uniapnean lisäksi myös vaaroja sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen tai dementiaan. Tarvittava datasiirto hoidetaan turvallisesti globaalissa suljetussa sisäverkossa niin, että myös terveydenhoidon ammattilaiset, kuten lääkärit pääsevät seuraamaan ja tulkitsemaan tietoja. Tietojen perusteella voidaan päättää hoidon tarpeesta. Terveystietojen lisäksi laite mittaa myös sisäilmanlaatua ja antaa tietoa unesta, palautumisesta ja stressistä.

-eLiveCare on itsenäinen järjestelmä, jossa petauspatjan alle laitetaan anturi ja yöpöydälle pieni sisustukseen sopiva näyttö. Älypuhelinta ei tarvita. Laite on nyt kliinisessä tutkimusvaiheessa ja se saatetaan markkinoille ensi vuoden aikana, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Mikko Saajanlehto.

eLive Ecosystem Oy on jo Saajanlehdon toinen startup-yritys ja digitalisaatio. Ensimmäinen oli Netvisor, joka on nyt taloushallinnon järjestelmäpalvelujen markkinajohtaja PK-sektorilla Suomessa. 

eLiveCaren käyttö on helppoa ja huomaamatonta. Päivittäisessä käytössä ei tarvita kehoon liitettäviä johtoja tai mittalaitteita.

Innovaation tavoitteena on isompien terveydellisten haittojen ja ongelmien ennalta ehkäisevä torjuminen  globaalisti. Laite poikkeaa muista alan kilpailijoista siten, että se on tarkoitettu sekä kotihoitoon, että  terheydenhuollon ammattilaisten käyttöön.

-Omatoimisuudella pyrimme turvaamaan resurssien riittämisen ja siten meidän kaikkien huomisen. Terveyden pitää jatkossakin olla ihmisoikeus, sanoo Saajanlehto.

 

Hyvää elämää pidempään

Saajanlehdolla on yrityskumppaneinaan asiantuntijoita niin lääketieteen, kuin teknologian ja brändäämisen puolelta. Yksi monien tuntema yhtiön osakas on hammaslääkäri Jarkko Wuorinen.

-Pitää muistaa myös sairauksien ennalta ehkäisyn yhteiskunnallinen puoli, sillä terveyskustannukset ovat nyt ja tulevaisuudessa todellinen haaste, sanoo Wuorinen.

Ikärakenne vääristyy ja kansa ikääntyy. Elinajan odotus kasvaa. Tämän myötä myös hoitovaje tulee kasvamaan entisestään maailmanlaajuisesti.

-On viisaampaa satsata ennalta ehkäisyyn ja parempaan elämään. Ihminen voidaan pitää aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä pidempään, ja tämän myötä säästetään miljardeja jo pelkästään Suomessa, Wuorinen lisää.

Kustannuksiin viitaten Wuorinen vertaa, että yhden uuden lääkkeen kehittäminen ja tutkimustyö voi maksaa noin sata miljoonaa euroa.

Mikko Saajanlehto on iloinen, että on päässyt tekemään näin isoa ja merkityksellistä terveys- ja hyvinvointihanketta.

-Olemme päässeet keskustelemaan keskeisten viranomaisten ja lääkäreiden kanssa ja saaneet vaikuttavaa hyväksyntää. Seuraavaksi integroimme innovaation osaksi hoitoketjua, Saajanlehto sanoo.

Tuote lähtee markkinoille vasta vuoden päästä, mutta sen brändäämiseen on jo käytetty paljon aikaa ja ideoita.

-Haluamme vaikuttaa kokonaisiin populaatioihin ja tuoda terveys useampien ihmisten saataville. Epätasa-arvo on tällä hetkellä melkoinen terveydenhoidon saralla, sanoo brändijohtaja Jamo Nousiainen.

eLive Ecosystemillä on hyviä yhteistyökumppaneita, kuten VTT, Protacon, Negen ja KYS. Ensi vuonna yritys osallistuu Dubain maailmannäyttelyyn. Dubai Expo 2020 järjestetään 20.10.2020–10.4.2021. Näyttelyn pääteemana on ”Connecting Minds, Creating the Future”.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja