Itsenäisyyspäivänä on juhlan aika

Marraskuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Tuon päivän ja sitä seuranneiden raskaiden sotavuosien tapahtumista on kertomassa vuosi vuosilta yhä pienenevä aikalaisjoukko. 

Mikkeliin on perusteilla Sodan ja rauhan keskus Muisti, joka avaa ovensa keväällä 2021. Muistiin taltioidaan sotavuosien tapahtumia ja sota-ajan syöväreissä eläneiden ihmisten elämää.

Sodan ja rauhan keskus Muisti auttaa sotien ja konfliktien synnyn ymmärtämisessä ja niiden ratkaisemisen ymmärtämisessä. Se muistuttaa siitä, miten pitkä varjo sodasta heijastuu sekä yksilöiden että koko kansakunnan ylle.

Sodan jälkeisistä vuosista on menty eteenpäin sisulla ja tarmolla. Jos katsoo taaksepäin, voi todeta, että rauhan vuosina Suomi on vaurastunut mahdollistaen kansalaisille monella tapaa paremmat elinolot. Rauhaa kannattaa vaalia. Itsenäisyyspäivänä on juhlan aika.

Dokumenttielokuva Kaikuja

Muistin tuottama dokumenttielokuva ”Kaikuja” julkaistaan 4.12.2019. Dokumentissa kuullaan lottana toimineen Marjatta Otvan muistoja Itä-Karjalasta ja sodasta.

Dokumentin on ohjannut sekä käsikirjoittanut dokumentaristi Noora Kytöharju ja haastattelijan roolissa toimi Pia Puntanen.

– Sodan ja rauhan keskus Muisti haluaa kertoa sodan kokemuksista ihmisten äänellä. Tilaisuus tämän yhden tarinan kertomiseen tarjoutui kevätkesällä: meillä oli Marjatan tarina ja Noora Kytöharju, joka oli valmis tarttumaan toimeen.

Syntyi Kaikuja, joka on Muistin ensimmäinen dokumenttituotanto, avaa Puntanen dokumentin taustaa.

Dokumentin voit katsoa 4.12. alkaen täältä.

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja