Jari Leppä: Hyvät suhteet tärkeitä Suomelle

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vieraili puhujana Mikkelin Klubilla marraskuun lopussa. Kiireinen ministeri kertoi puheessaan käyneensä viikkoa aiemmin Venäjällä, missä keskustelujen aiheena oli ollut muun muassa metsäosaaminen ja kauppapolitiikka.

– Venäläisten kanssa pitää tehdä kauppaa ja kehittää suhteita. EU:n lisäksi Suomella on oltava omia suhteita, hän totesi.

Talvisodan alkamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Rauhan vuosikymmenet ovat antaneet Suomella mahdollisuuden rakentaa hyvinvointia ja kehittää maatamme.

– Missään maapallolla ei ole näin hyvää vesihuoltojärjestelmää kuin meillä, vaikka emme sitä välttämättä tiedosta. Vedestä on pidettävä tulevaisuudessakin huolta. Samoin omasta ruuantuotannostamme on tärkeää huolehtia, hän luetteli muutamia esimerkkejä.

Puolustusasioihin hänellä oli selkeä kanta. Suomen tulee pitää huolta kokonaismaanpuolustuksesta ja huoltovarmuudesta. Vakaa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on aina ollut ja on jatkossakin Suomen turva ja vahvuus.

– Mitä vähemmän ulkopolitiikasta on tiedotettavaa sen parempi. 

Itsenäisyyspäivän alla hän muistutti siitä, miten tärkeää on tiedostaa ja muistaa sotien tapahtumat.

– Ylläpidetään historian tietämystä, arvostetaan ja kunnioitetaan tuon ajan ihmisiä ja niitä aikoja, joista on tultu tähän päivään.

– Eduskunnassa on laaja yksituumaisuus pitää huolta sotiemme veteraaneista.

Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja