Avoimet puutarhat -teemapäivä 5.7.

Valtakunnallista Avoimet puutarhat -teemapäivää on vietetty vuodesta 2012 alkaen. Tänä vuonna päivää vietetään sunnuntaina 5.7. klo 12 – 17, jolloin yleisö on tervetullut vierailemaan tapahtumassa mukana olevissa puutarhoissa.

Vielä ehdit ilmoittaa mukaan myös oman puutarhasi! Puutarhoja voi ilmoittaa mukaan tapahtumaan 7.6. asti. 

Mukana Avoimet Puutarhat -teemapäivässä on tänä vuonna lähes 200 kotipuutarhaa ja yleisökohdetta. Puutarhoihin voi tutustua myös videoiden välityksellä. Puutarhavideot ovat nähtävissä tapahtumapäivän jälkeenkin 5. – 31.7.2020 YouTubessa.

Tänä vuonna vietetään myös YK:n kansainvälistä kasvinterveysvuotta Suomen aloitteesta. Terveet kasvit tuottavat hyvän sadon ja ovat kauniita. Kotipuutarhurit ylläpitävät osaltaan luonnon monimuotoisuutta. Suojelemalla kasveja suojelemme elämää.

Muun muassa Ruokavirasto on kansainvälisen kasvinterveysvuoden tiimoilta yhteistyökumppanina Avoimet Puutarhat -tapahtumassa.

Avoimet Puutarhat -tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Svenska trädgårdsförbundet rf:n, Kotipuutarha-lehden sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin ja Maiju ja Yrjö Rikalan säätiöiden kanssa.

Koronavirus on huomioitu tapahtuman järjestelyissä.

Lue lisää

www.avoimetpuutarhat.fi

Kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020

www.kasvinterveys.fi

Lisätietoa

kasvinterveys@ruokavirasto.fi

Pionit hehkuvat kesäisin Kenkäveron puutarhassa Mikkelissä. Kuva: VisitMikkeli

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja