Pienhankkeiden haku auki

Pienhankkeen kokonaiskustannukset voivat olla enintään 8000 euroa. Hyväksyttävien kustannuksien tukiprosentit myötäilevät samoja painotuksia kuin isommissa hankkeissa. Pienin myönnettävä tuen määrä on 1000 euroa.  Pienhankkeiden yhtenä tavoitteena on madaltaa kynnystä lähteä toteuttamaan Leader-rahoitteista hanketta.

– Juuri on avautunut pienhankkeiden haku. Ne ovat täsmähankkeita, jotka sopivat esimerkiksi ympäristön kunnostamiseen, yhteisöjen järjestämän toiminnan kehittämiseen ja erilaisiin hankintoihin, kertoo toiminnanjohtaja Anne Vänttinen SavonLuotsi Leaderistä.

Leader-ryhmistä haettavien tukien valintajaksot vaihtelevat hallitusten kokousten mukaan. Hakijoiden kannattaa olla yhteydessä oman alueen Leader-ryhmään hakuaikojen ja -ehtojen selvittämiseksi. 

Hakemus tehdään Hyrrä-asiointipalvelussa

Tukea voivat hakea maaseudulla toimivat yhdistykset, seurat, järjestöt ja muut julkis- tai yksityisoikeudelliset yhteisöt. Kunta ei voi saada tukea.

Hakemus täytetään sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa (https://hyrra.ruokavirasto.fi). Lisätietoa tuen hakemisesta saa alueen Leader-ryhmästä, joka käsittelee hakemukset. Hankintoja ei kannata tehdä ennen kuin on saanut Leader-ryhmästä tiedon siitä, että hakemus on hyväksytty.

Tuki maksetaan jälkikäteen eli kustannukset pitää maksaa ensin itse. Kun tuki haetaan maksuun, on osoitettava, että sillä on saatu aikaan se lopputulos, johon tuki on myönnetty. Kuitteja tai muita tositteita ei maksua haettaessa tarvitse esittää.

Anne Vänttinen
toiminnanjohtaja
p. 040 715 7189, anne.vanttinen@savonluotsi.fi
SavonLuotsi Leader ry (Enonkoski, Joroinen, Juva, Rantasalmi ja Sulkava sekä Savonlinnan kaupungin maaseutualueet)

Anssi Gynther
toiminnanjohtaja
p. 0440 155 222, anssi.gynther@veejjakaja.fi
Veej’jakaja ry (Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Pieksämäki ja Puumala sekä Mikkelin maaseutualueet)

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja