Ihmisiä istumassa pöytien ääressä.

Maaseutu-uutiset

Maaseutu-uutiset

Ansioituneita toimijoita palkittiin KyläAreenassa

Suomen Kylät ry palkitsi erittäin ansioituneita paikallistoimijoita KyläAreenan kyläkesteillä Salossa torstaina 31.8.2023. Palkintoja saatiin tilaisuudessa myös Etelä-Savoon kaksin kappalein. Vuoden Leader-Kylähanke 2023 on Etelä-Savossa Jäppilässä Pieksämäellä sijaitseva Jäppilän taidekätköt -hanke. Hankkeessa toteutettiin uudeksi retkeily- ja matkailukohteeksi taidekätköjen kokonaisuus Jäppilän alueelle. Projektin aikana yhteisöllisesti toteutetut taideteokset sijoitettiin geokätkötyyppisesti eri puolille Jäppilää. Hankkeen ovat ideoineet ja toteuttaneet […]

Lue lisää

Verkosto kaikille Suomen saaristossa ja vesialueilla asuville

Leader-ryhmät SavoLuotsi ja Veej’jakaja ovat osa teemaverkostoa Habitability – Elinvoimaisesti ja kestävästi asutut saaristo- ja vesistöalueet. Teemaverkostolla on kaksi tavoitetta: I) luoda pohja valtakunnalliselle ruohonjuuritason verkostolle, II) kannustaa asuttavuus-konseptin käyttämiseen työkaluna Suomen saaristoyhteisöjen vahvistamiseksi. Åbo Akademin Saaristoinstituutti on saanut teemaverkostoa varten Varsinais-Suomen liiton kautta rahoituksen työ- ja elinkeinoministeriöltä vuosille 2022–2023. Teemaverkoston yhteistyökumppaneita ovat 11 Leader-ryhmää, […]

Lue lisää

Hanke- ja yritystukien haku on alkanut

Maaseudun hanke- ja yritystukien haut EU-rahoituskaudelle 2023–2027 ovat auki Hyrrä-asiointipalvelussa. Nyt haettavissa ovat kaikki yritystukimuodot sekä hanketuista yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä suurin osa yhteistyöhankkeista.   – Olemme iloisia, että ensimmäiset haut saadaan nyt käyntiin. Etenkin yrityksiltä on tullut jo paljon kyselyitä, kertovat hankeneuvojat Essi Saarinen Veej’jakaja ry:stä ja Sini Yläsaari SavonLuotsi Leader ry:stä. Myöhemmässä vaiheessa tulevat hakuun […]

Lue lisää

Suomen Vuoden Kylä on 190 asukkaan Koittilan seutu Etelä-Savossa – Kylän oma pubi pyörii talkoovoimin

Suomen Vuoden Kylä 2023 valtakunnallisen tunnustuksen saa Kangasniemen kunnan pohjoisilla kylillä sijaitseva Koittilan seutu Koittila on pieni, mutta sisukas kylä, sillä asukkaita on vain 190. Pienestä asukasluvusta huolimatta kylältä löytyy 30 oppilaan kyläkoulu, joka tarjoaa lähikoulun kaikkien pohjoisten kylien lapsille. Koittilassa satsataan kohtaamisiin. Talvisin kohtaamispaikkana on koululla pidettävä kyläkahvila. Kesäisin kyläseuran ylläpitämä uimaranta sekä talkoilla pyörivä Passari-nimeä […]

Lue lisää

Etelä-Savon maaseudulle 46 miljoonaa euroa

Maataloustuotantoa ja maaseudun kehittämistä tuettiin viime vuonna Suomessa 2,13 miljardilla eurolla. Rahoitusta saivat viime vuonna muun muassa viljelijät, yhdistykset, yritykset, kunnat, järjestöt, kauppa ja teollisuus, neuvontaorganisaatiot sekä tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot. Etelä-Savossa tukea myönnettiin 46,17 miljoonaa euroa, josta viljelijäntukia oli 40,05 miljoonaa euroa. Valtaosa viime vuonna maksetuista tuista, 1,9 miljardia euroa, on viljelijätukia. Viljelijöiden lisäksi tuettiin […]

Lue lisää

Tukea kylätalojen energiakuluihin

Avustuksella pyritään turvaamaan yhteisöllisessä käytössä olevien seurantalojen toimintaedellytyksiä energiakriisin aikana. Kuluvan talven sähkö- ja lämmityskustannusten nousu on koetellut seurantaloja ylläpitäviä yhteisöjä. Tukea myönnetään kohonneista energiakuluista vuoden 2022 lokakuun alusta huhtikuun 2023 loppuun kestävällä ajalla aiheutuneisiin kustannuksiin. Energia-avustusta haetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Yhteisön valtuuttaman henkilön tulee ensin hakea tunnukset hakujärjestelmään ja täyttää sen jälkeen hakulomake. Hakuaika […]

Lue lisää

Etelä-Savon Leaderit allekirjoittivat sopimukset

Maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto ja Leader-ryhmät allekirjoittivat sopimukset perjantaina 10.2.2023 Säätytalolla, jotka koskevat maaseudun paikallisten kehittämisstrategioiden toteuttamista. Sopimuksissa sovitaan ryhmien, ministeriön ja Ruokaviraston välisestä yhteistyöstä vuosille 2023-2027. Kaikki Suomen 52 paikallista Leader-ryhmää allekirjoittivat oman sopimuksensa ohjelmakaudelle 2023-2027 Säätytalolla. Etelä-Savosta sopimuksia olivat allekirjoittamassa SavonLuotsi Leader ry:stä toiminnanjohtaja Anne Vänttinen sekä hallituksen puheenjohtaja Ari Pitkonen. Veej’jakaja ry:ltä […]

Lue lisää

Maaseutuviestinnän koordinaattorin haku auki

Maaseutuviestinnän koordinaattori työskentelee ELY-keskuksessa osana asiantuntijatyöyhteisöä sekä suunnittelee ja toteuttaa CAP-viestintää yhteistyössä alueen sidosryhmien kanssa. Koordinaattori toimii myös valtakunnallisessa CAP-viestintäverkostossa Etelä-Savon edustajana ja osallistuu sitä kautta valtakunnallisen viestinnän kehittämiseen ja mm. kampanjoiden toteutukseen.     Tehtävän keskeisenä tavoitteena on viestiä ja antaa monipuolinen kuva CAP-suunnitelman toteuttamismahdollisuuksista nykyisille ja potentiaalisille asiakkaille sekä sidosryhmille. Lisäksi koordinaattorin tavoitteena […]

Lue lisää

Avoimet Kylät tulee taas

Avoimet Kylät -tapahtuma kokoaa jo yhdeksättä kertaa erilaisia paikallisia tapahtumia ympäri Suomea. Avoimet kylät -päivänä kylät avaavat ovensa ja järjestävät vierailijoille monipuolista ohjelmaa. Ohjelmassa on sekä perinteisiä pihakirppiksiä ja talkoita että paikallisia erikoisuuksia, kuten sauna- ja karaokemaratoneja. Suomen Kylien organisoimaan tapahtumaan on mahdollista saada markkinointimateriaaleja sekä vinkkejä osallistumalla avoimiin infoihin. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät […]

Lue lisää

Nyt haetaan ideoita vihreään siirtymään

Vihreän siirtymän kehittämishankkeisiin on v. 2023 tarjolla ennätysmäärä rahaa. 16.1. – 17.2.2023 järjestetään ideahaku, jossa ELY-keskukset ja maakuntaliitot arvioivat ja antavat palautetta ideoista. Mahdollisten rahoituslähteiden tunteminen ei ole tarpeellista etukäteen. Vihreä siirtymä tarjoaa Järvi-Suomelle ratkaisijan roolia. Vuonna 2023 vihreän siirtymän kehittämishankkeisiin on tarjolla ennätysmäärä rahaa. Hankevalmistelun helpottamiseksi toteutetaan ensimmäistä kertaa ideahaku otsikolla ”Hiilineutraali Järvi-Suomi”. Järvi-Suomeen (Etelä-Karjala, […]

Lue lisää

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja