Halmela-taloa remontoidaan ehommaksi.

Halmela-taloa kunnostetaan talkoilla ja kekseliäisyydellä

Halmeniemen Maa- ja kotitalousseura ry remontoi parhaillaan kylän vanhaa maamiesseurantaloa, Halmela-taloa. Mäntyharjulla sijaitsevan Halmeniemen Maamiesseuraa perustettiin vuonna 1921 ja Kotitalousseura liitettiin siihen vuonna 2005, joten seuran perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta.  Maamiesseurantalo rakennettiin 1950-luvulla.

Halmela-talo sijaitsee Mäntyharjulla.
Halmela-taloa remontoidaan ehommaksi. Talon omistaa Halmeniemen Maa- ja kotitalousseura, joka täyttää ensi vuonna 100 vuotta.
Puhujapönttö.
Puhujapönttö saattaa olla peräisin jopa Halmela-talon alkuajoilta, 1950-luvulta.
Halmeniemeläisten voittopokaaleja.
Lukuisat pokaalit kertovat kyläläisten urheiluharrastuksista.

Halmela-taloa käyttävät Maa- ja kotitalousseuran lisäksi urheiluseura Mäntyharjun Kisa ry, eräseura Halmeniemen Erä ry ja lähiseudun tiehoitokunnat. Siellä pidetään myös juhlia kuten häitä ja syntymäpäiviä.

Remonttia tehdään talkootyönä. Omalta kylältä löytyy monenlaisia osaajia muun muassa arkkitehti ja insinöörejä. Osaan korjauskuluista Maa- ja kotitalousseura sai avustusta  EU:n maaseuturahastosta Veej’jakaja ry:n myöntämänä.

– Piipun juuresta on vuotanut vettä sisään, joten piippu puretaan ja vesikate uusitaan. Keittiö uusitaan täysin ja hankitaan astianpesukone sekä lämminvesivaraaja. Lämmitysjärjestelmä uusitaan. Talon etupuolista seinää ja etuoven lippaa uusitaan. Rappuset korjataan, luettelee Halmeniemen Maa- ja kotitalousseuran sihteeri Tarja Tulppo.

Kylätaloille tyypilliseen tapaan Halmela-talossakin on näyttämö. Urheiluseuran säännöllisten lentopallo- pelien vuoksi näyttämö on nostettu ylös seinälle, josta se tarvittaessa lasketaan alas näyttämöksi. Nyt meneillään olevan remontin yhteydessä näyttämön takana olevaan huoneeseen tehdään kuntosali, joka tulee toimimiaan itsepalveluperiaatteella.

– Remonttisuunnitelmia tehtäessä laskettiin moneen kertaan, mihin rahat riittävät ja mitkä ovat kiireellisimmät korjauskohteet. Talkooporukan määrää ja jaksamista pitää myös miettiä. Korjaamista riittää tulevillekin vuosille, nyt tehdään tärkeimmät kohdat.

Astiastoa.
Maa- ja kotitalousseuran astiasto on salin puolella karussa keittöremontin ajan.
Keittiön sisäkattoa jouduttiin myös remontoimaan.
Kattoremontin yhteydessä jouduttiin uusimaan myös huonoon kuntoon menneitä vasoja.
Kuntosalille oma tila.
Näyttämön takaosa remontoidaan kuntosaliksi.

Remontti aktivoi ideoimaan

Lisärahoituksen keräämiseksi kekseliäät halmeniemeläiset ovat polkaisseet pystyyn useita tapahtumia.

– Viime syksynä järjestimme kylätalon pihamaalla pitkän kaavan mukaan toteutetun illallisen. Paikkoja oli 60:lle ja pöytävarauksia sai tehdä Facebookissa. Hieman jännitti, miten ne menevät kaupaksi, mutta kaikki menivät, iloitsee Tulppo.

Illallistempaus oli osa valtakunnallista Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumaa. Se on päätetty järjestää  remontista huolimatta myös tänä vuonna.

Maa- ja kotitalousseura on kerännyt rahaa remonttikassaan myös järjestämällä äitienpäiväetkot, lautapeli-iltoja ja jousiammuntaa viereisellä urheilukentällä.

Urheilukenttä sijaitsee kivenheiton päässä Halmela-talosta. Aktiiviset kyläläiset ovat perustaneet urheilukentän tyhjilleen jääneeseen toimitsijakoppiin omatoimikirjaston.

– Kirjasto perustettiin vuosi sitten. Kuka tahansa voi tuoda sinne kirjoja ja ottaa vastaavasti kirjoja lainaan. Sakkomaksuja ei mene, eikä lainauskorttia tarvita. Kirjastossa ei ole sähköä, joten talvella tänne pitää tulla otsalampun valossa, hymyilee Tulppo esitellessään siistissä kunnossa olevaa pientä kirjastoa.

Halmela-talon naapurissa sijaitsee myös paikallisen eräseuran kota ja lahtimaja.

Halmeniemen Maa- ja kotialousseuran sihteeri Tarja Tulppo.
Tarja Tulppo Halmeniemen kyläläisten perustaman omatoimikirjaston ovella.

Urheilukentän vanhasta toimistajakopista tehtii kylän kirjasto.
Halmeniemen kylän kirjasto toimii omatoimiperiaatteella.

Talkoissa tutustuu

Yhteistalkoille on varattu säännöllinen aika. Talkoita tehdään perjantai-iltaisin. Tehtävät jakaantuvat kunkin osallistujan omien toiveiden ja vahvuuksien mukaan.

– Esimerkiksi katolle menevät ne, jotka pystyvät työskentelemään siellä.

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitteet olivat yksi talkooväen huolenaihe tänä keväänä.

– Mietittiin, miten saadaan talkooväkeä. Yksi riskiryhmään kuuluva talkoolainen ratkaisi asia niin, että hän on käynyt tekemässä remonttia silloin, kun muita ei ole paikalla.

Tulppo pohtii, että toisaalta koronasta on ollut siten hyötyä, että innokkaita talkoolaisia on ollut paljon mukana remontissa. Talkoista on ilmoiteltu esimerkiksi kylän Facebook-ryhmässä.  Myös vapaa-ajanasukkaita on ollut mukana talkoissa. Halmeniemen kylällä on noin 160 asukasta. Seudulle on viime aikoina muuttanut uusia asukkaita.

  – On ollut mukava seurata, miten miehet tulevat paikalla ja vaihtavat ensin kuulumisia. Sitten ryhdytään hommiin. Talkookahvit kuuluvat myös ohjelmaan.

Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

Halmela-talon näyttämö.
Halmela-talo tilava sali toimii remontin ajan varastona. Näyttämö on nostettu ylös seinälle, jotta salia voi käyttää urheiluun.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja