Puumalasta huipputeknologiaa maailmalle

– Tansanian Dar es Salaamissa ei ollut roskan roskaa missään, kun muutin maahan, kertoo Nanopar Oy:n perustaja Jaakko Kuntonen.

Hän kertoo, että toisaalta kaupoissakaan ei ollut mitään ostettavaa. Maa oli hyvin köyhä, joten paikalliset asukkaat käyttivät kaiken mahdollisen materiaalin hyödykseen, roskatkin.

Tansanian lisäksi hän on työskennellyt ja asunut muun muassa Australiassa, Brasiliassa, Etelä-Afrikassa ja Hongkongissa. Työura ulkomailla kesti kolmisenkymmentä vuotta, mutta vuodet Tansaniassa jättivät häneen lähtemättömän jäljen. Kaivosinsinööri on siitä saakka tarkastellut maailmaa vihreiden silmälasien läpi.

– Tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta, joka toteutuu tehokkaalla kierrättämisellä. Tansanian vuosista on lähtöisin ajatteluni, että mikään ei saa olla jätettä.

Nanopar Oy:n tuotantoprosessissa liete kuivataan ja jauhetaan, siihen lisätään ravinteita maaperän ja kasvin tarpeiden mukaan. Lopuksi tuote  rakeistetaan.

Innovaatio syntyi Puumalassa

Pyrkimys ekologisuuteen taloudellisen tehokkuuden ohella nosti päätään Puumalassa, minne mies asettui asumaan ulkomaan vuosien jälkeen.

– Toimiessani Puumalan vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtajana aloin pähkäillä, mitä voisi tehdä 60 000 eurolla, minkä verran maksaa lietteen vuosittainen kuskaus Metsä-Sairilan jäte-asemalle.

Ajatustyön tuloksena Kuntosesta tuli keksijä. Koska jätevedenpuhdistamojen liete on orgaanista alkuperää, hän alkoi pohtia sen ottamista hyötykäyttöön.

Hän yhdisteli erilaisia tekniikoita prosessiksi, jonka avulla liete pystytään kuivaamaan tehokkaasti jäteaseman yhteydessä ja lopputuotteistamaan. Syntyi Paskíer®-kuivausprosessi.

Kuntosen kehittämä prosessi koostuu patentoidusta vakuumiavusteisesta infrapunakuivaimesta, jauhimesta, sekoittajasta, rakeistimesta, lisäainesiiloista ja pakkauskoneesta.  

– Keskiaallon (3µ) infrapunasäteilyn ja vakuuminauhasuodattimen yhdistelmällä päästään kuivaustehokkuuteen ja taloudellisuuteen, joka ei aikaisemmin ole ollut mahdollista.

Prosessissa liete kuivataan, jauhetaan, lisätään ravinteita maaperän ja kasvin tarpeen mukaisesti sekä rakeistetaan.

Lähivuosien tavoitteena laajentuminen Eurooppaan

Nanopar Oy:ssä työskentelee tällä hetkellä viisi työntekijää, muun muassa lannoitekemiasta vastaava kemisti.

– Tarkoituksemme oli saada ensimmäinen Paskíer-referenssi Suomeen ja johonkin pohjoismaista vuoden 2020 aikana, valitettavasti koronapandemia sekoittaa suunnitelmia.

– Tavoitteemme on edelleen, että vuonna 2025 koko Euroopan Unionin jätevedenpuhdistamojen lietteestä yksi prosentti käsitellään Paskíer® Prosessilla.

Paskíer®-kuivausprosessissa biolietteestä valmistetaan kierrätyslannoitteita. Lannoitteilla on Ruokaviraston hyväksyntä.

Leader-rahaa käytettiin esitteiden kieliversioihin ja tuote-esittelyyn vientimessuilla

Tavoitteeseen pääsy vaatii markkinointia, joten Nanopar Oy haki Leader-rahoitusta Veej’jakaja ry:ltä markkinointitoimenpiteiden toteuttamiseen. Tukiraha mahdollisti markkinointisuunnitelman ja markkinointimateriaalien tuottamisen kieliversioineen, osallistumisen alan messuille ja yhden henkilön palkkaamisen.

– Leader-avustus oli hieno raha. Sillä saimme toteutettua kaiken sen, mitä olimme suunnitelleetkin. Alun perin tarkoituksemme oli laajentua maailmalle jo tänä vuonna, mutta koronavirus pysäytti aikeet.

Lisätietoja: nanopar.fi

Nanopar Oy hyödynsi Manner-Suomen maaseudun kehittämistukea 2014 – 2020 yritystoiminnan markkinoinnissa. Tuen myöntäjänä oli Veej’jakaja ry.

Teksti: Sofia Flygare

Kuvat: Nanopar Oy

 

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja