Liikkuva keittiö tulee asiakkaan luo

– Ravintola-auto on tilattu ja talven aikana se rakennetaan valmiiksi. Suunnittelussa on otettu huomioon elintarvikelainsäädäntö. Autoon tulee kuuma- ja kylmäsäilytystilat. Siinä kulkee mukana astiat, keittiövälineet, raaka-aineet ja kaikki muu, mitä liiketoiminnassamme tarvitaan, kuvaili yrittäjä Harri Kautonen liikkuvan keittiön kalustehankintaa.

Uudenlaisen ravintolatoiminnan kalustehankintoihin hän haki ja sai Leader-tukea Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020.

– Liikeidea liikkuvasta keittiöstä alkoi muhia mielessäni soittokeikoilla käydessäni, kun näin, miten ruokapalvelut tuottivat stressiä tapahtumien järjestäjille, kertoo monialayrittäjä Harri Kautonen.

Saimaan Viihdepalvelut -yrityksensä kautta Kautonen tarjoaa musiikki-, viihde- ja kulttuuripalvelujen lisäksi ruokaelämyksiä. Pop up -ravintolatoiminta käynnistyi 2013 KauHa-nimellä yhdessä sulkavalaisten nuorten kanssa. Ennakkotilausten mukaisesti toteutetut kolmen ruokalajin á la carte -menut osoittautuivat toimiviksi.

Seuraavaksi Kautonen alkoi miettiä, miten palvelu olisi mahdollisimman helposti asiakkaiden saavutettavissa. Syntyi ajatus liikkuvasta keittiöstä. Uusi, ravintolatoiminnan pyörittämiseen suunniteltu pakettiauto mahdollistaa tarvittavien välineiden ja raaka-aineiden kuljettamisen asiakkaiden luokse, olipa kyseessä asiakkaan oma koti, kesämökki tai vaikkapa retkilaavu luonnon helmassa. Pakettiauton lisäksi varustukseen kuuluu myös teltta, jonka saa tarvittaessa pystytettyä auton viereen.

– Koko ruoanlaittohetki on elämys, johon asiakkaat voivat halutessaan osallistua. Ruoka-aktiviteettia voi tarjota kaikenlaisille kohderyhmille kuten muutaman perheen yhteiseen illanviettoon. Ruoanlaitosta saa helposti hauskan, pedagogisen tapahtuman, johon lapset voivat osallistua esimerkiksi yhdessä isovanhempien kanssa.

Makujen voimin, sävelten siivin

Vaimo Miija Kautonen on ollut mukana liiketoiminnan taustavoimissa alusta alkaen. Pariskunta suhtautuu ruoanlaittoon intohimoisesti. Ravintolakonseptissa hyödynnetään Saimaan alueen luonnon puhtaita antimia sekä lähituottajien tarjoamia, tuoreita ja maukkaita raaka-aineita.

– Perusmaut ovat ratkaisevia ja haluamme tuoda ne esiin ravintolassamme. Omassa suosiossamme ovat erityisesti savustetut tuotteet. Olemme palvanneet karhua, hirveä, majavaa, peuraa, hevosta ja porsasta, he muistelevat.

Harri Kautonen harrastaa metsästystä itsekin. Riistakäristyksen tekeminen on yksi hänen bravuureistaan. Pihvien paistaminen on erityisen lähellä hänen sydäntään.

– Pihvien paistaminen vaatii juuri oikean lämpötilan. Asiakkaiden kanssa käydään ennakkoon läpi, millaiset ruoanlaittovälineet paikan päältä löytyy ja mitä paistovälineitä tuomme mukanamme. Ruokien esivalmistelun teemme valtaosaltaan ennakkoon, jotta aikataulut asiakkaiden luona pysyvät hanskassa.

– Kaikki kastikkeet teemme itse, Kautonen lisää tärkeän yksityiskohdan.

Essun riisuminen riittää yrittäjän muodonmuutokseen kokista muusikoksi. Tunnelmallisen haitarimusiikin ryydittämä herkullinen á la carte -illallinen on elämys, joka ilahduttaa kieltä ja mieltä.

Katso video savupalvien esivalmistelusta!

Teksti ja kuvat: Sofia Flygare

Yrittäjät Miija ja Harri Kautonen verkottivat possunniskoja, jotka olivat menossa palvattaviksi.

Yhteistyössä:

Maaseutukuriiri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmien rahoitusmahdollisuuksista ja tuloksista.

Maaseutukuriirin vanhojen sivujen arkisto

Design & kotisivut Haaja